Paluu arkeen

Tervetuloa, arki! Olen toista päivää ihastuttavan rauhallisissa merkeissä saanut työskennellä kotoa käsin, kun koululaiset pitkän ja rentouttavan joululomansa jälkeen palasivat koulutyön pariin. Tänä vuonna koululaisten joululoma kesti reilut kaksi viikkoa, mikä oli ainakin omasta näkökulmastani enemmän kuin tarpeeksi. Melkoista hulinaa olivat viimeiset lomapäivät, kun kovien pakkasten vuoksi ei voinut kovin pitkiä aikoja ulkoillakaan. 

 

 

Loma oli ihana ja työläs yhtä aikaa. Oli mukavaa saada jouluvieraita sekä parit muut vieraat käymään. Sairastellakin ehdin, kuten usein minulle lomalla käy. Töitä en ajatellut lomalla juuri lainkaan, eikä tänä vuonna ollut muutenkaan mitenkään kiireistä ennen joulua. Toisin oli viime vuonna, kun vielä aatonaattoiltana värkkäsin artikkelia kielentarkistukseen ja välipäivinä säädin siihen liittyviä asioita sähköpostitse. Joulufiilistä ei tänäkään vuonna tarvinnut etsiskellä ❤ 

 

Ensimmäinen joulu tässä uudessa kodissa ylitti odotukset. Kausivalot, luminen piha ja tietysti itse koti, aiempaa suuremmat tilat ovat todella ilahduttaneet minua ja meitä. Asuinympäristö on vaihtunut muuton myötä aivan toisentyyppiseksi, mikä on lisännyt mukavaa yhteisöllisyyttä elämäämme. Uudenvuodenaattona olimmekin lähialueella asuvien tuttavien kanssa viettämässä perheinemme aikaa ja ampumassa muutamat raketit.

 

 

Viimeinen tutkimuskuukauteni tältä erää on käynnissä. Oikeastaan vasta juuri ennen joulua pääsin kunnolla käsiksi väitöskirjatyöhöni, sen syvimpiin teemoihin ja ylipäätään siihen, mitä kaikkea siihen haluan sisällyttää. Vaikka kirja ei lopulta ole kuin ehkä reilun sadan sivun mittainen, olen jo nyt käyttänyt siihen lukemattomia tunteja koneen ääressä, lähteitä keräten, seuloen ja referoiden sekä - mikä ehkä vielä tärkeämpää - päänsisäisesti lankoja yhdistellen, päättelyketjuja solmien, punoen tekstinpätkiä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Työ on jo kohtuullisen pitkällä, mutten ole vielä halunnut edes ohjaajilleni sitä näyttää, ennen kuin olen varma, että tavoitteeni näkyvät tekstistä riittävän selvästi.

 

Eilen vietin hurmaavan päivän tilastotieteen parissa aineistoa analysoiden. Muutama kiva kuvakin tuli kirjaani koodattua. Kehittyminen on työni suola, olipa kyseessä kliininen työ tai tutkimus. Vaikka kehittyminen, oppiminen, epävarmuuden sietäminen, aina vain uusiin haasteisiin hakeutuminen välillä väsyttää ja joskus kauhistuttaa, ei ole parempaa fiilistä kuin se, kun voi taakse katsoessaan nähdä, kuinka kaukaa on tullut ja mihin asti on päässyt. Osin tämän vuoksi haluan myös itse opetella tekemään analyyseja, sillä vaikka ulkopuolisen silmään tulos on täysin samanlainen, itseäni inspiroi ajatus siitä, että olen ihan itse saanut lopputuloksen aikaan.

 

Nautin (edelleen!) täysin rinnoin tutkimustyöstä, mutta pieni haikeus alkaa taas hiipiä esiin. Vai onkohan se alkuinnostusta? Jännitystä? Huolta? Oman alani koejakso on suunniteltu alkavaksi helmikuussa, ja myönnän kyllä, että jännittää jo nyt. Eniten - kuten varmaankin osaatte arvata - jännitän tulevia päivystyksiä, mutta myös itse koejaksoa, arvioinnin kohteena olemista, oman osaamistason kasvua ja vastaan tulevia asioita. Toki odotan myös sitä, että jälleen olen osa työyhteisöä. Mutta vielä on onnekseni tämä kuukausi aikaa keskittyä aivan muuhun, ottaa ilo irti kotona työskentelystä ja edistää tutkimustani mahdollisimman pitkälle. Uutta työtä ehtii mietiskellä sitten, kun sen aika on.

 

  Kivaa arkea ja auringonpaistetta myös sinne!