Tervetuloa, syksy!

Tänäkin vuonna syksy on ollut minun puolestani kovin tervetullut. Siinä missä moni muu hyvästelee haikeana kuumat, aurinkoiset kesäpäivät, minä nautin viileämmistä ilmoista ja etenkin syksyn mukanaan tuomasta uuden alun fiiliksestä. Vaikken enää pariin vuoteen ole syksyisin aloittanut uutta lukuvuotta päätoimisten opintojen parissa, olen järjestellyt asiani niin, että syksyt on pyhitetty tutkimustyölleni. Niinpä tänäkin vuonna syksy tarkoittaa pientä taukoa kliinisestä työstä. Apurahoja olen hakenut ahkerasti vuoden kuluessa, ja vaikkei myöntöprosentti olekaan niin hyvä kuin viime vuoden aikana, pari apurahaa olen saanut kattamaan tulevan tutkimusjaksoni. 

 

Kuten ehkä voi päätellä, ajatukseni ovat jo vahvasti alkavassa tutkimusjaksossani, vaikka tk-työtä on vielä jokunen päivä jäljellä. Viimeisiä on ollut viime aikojen teema: takana ovat jo viimeiset sektorityöni neuvolassa (koululääkärinä en ehtinyt tälle syksyä toimia lainkaan), viimeinen toimenpidepäiväni, viimeinen päivystys. Monien, monien pidempään hoitamieni potilaiden kohdalla viimeiset kontaktini, puhelut, vastaanotot. Edessä ovat vielä viimeiset koulutuspäivät, viimeinen kandin ohjaus, viimeiset akuutti- ja vastaanottopäivät, viimeiset reseptit ja lausunnot tälle työjaksolle. Viimeiset päivät tuossa työympäristössä ja -porukassa ja - vaikken uskalla tätä loppuun asti ajatellakaan - kenties viimeiset hetket perusterveydenhuollossa ja yleislääketieteen alalla. Aika hurjaa.

Alkanut syksy on myös ensimmäinen uudessa kodissamme, ja pitkin kesää olemme päässeet nauttimaan oman pihan antimista. Heti muuton jälkeen kylvimme porkkanaa ja istutimme siemenperunaa, jotka iloksemme ovat tuottaneet kohtuullisen hyvää satoa. Oma pihamme on osoittautunut varsin tuotteliaaksi jo itsessään; ahomansikat, vadelmat, viinimarjat ja kantarellit ovat ilahduttaneet meitä tänä kesänä. Olen tainnut kesän ja syksyn aikana leipoa useammin kuin entisessä kodissa puolessa vuodessa... Odotan myöskin pimeitä syysiltoja, jossa (unelmissani) istuskelemme takkatulen lämmössä. :)

 

Harrastusten osalta tänä syksynä jatkan kuorossa, jossa nautin ihanan yhteisöllisestä tekemisestä. Lisäksi olen alkanut treenata juoksua, mikä on yli 10 vuoden ajan ollut erinäisten terveysvaivojen vuoksi mahdotonta. Alusta aloittaminen on aika tympeää, mutta toisaalta on ollut mukavaa saada tästä lasten kanssa yhteinen juttu. He lähtevät mielellään kanssani lenkille joko kävellen tai pyörällä. Pitkästä aikaa hankin myös ryhmäliikuntakortin, joskin toistaiseksi olen vain kerran ehtinyt tunnille sairastelun ja aikataulusäädön vuoksi. Toivottavasti saan liikuntaharrastuksenikin taas elvytettyä, sillä se tuo niin paljon virtaa pimeämpänä vuodenaikana.

 

Työjaksoni päättyy viikon mittaiseen lomaan, joka tosin on jo nyt aika täynnä kaikenlaista omaa menoa, joihin en ole töiden ohessa ehtinyt. Joka tapauksessa pieni hengähdystauko tulee tarpeeseen ennen kuin aloitan toden teolla tutkimukseni parissa. Kukaan muu kuin minä ei tokikaan mitään aikatauluja aseta, mutta olenkin itseni pahin ja paras johtaja. :D Aineistosta ei vielä tietoakaan, mutta asiat selvinnevät ajallaan tavalla tai toisella.  Siihen asti yritän hoitaa työni siten, ettei jäisi mitään keskeneräisiä asioita roikkumaan, ja itse saisin mahdollisimman rennoin mielin jättää nykyisen työni ja siirtyä eteenpäin.

 

Yleisesti terveyskeskusjaksosta kirjoitan sen päätyttyä Erikoistuminen-sarjaani kuuluvan yleispostauksen, mutta jos toivot koostetta (esim. tk-työni lukuina) ja/tai omia pohdintojani tk-työstä, kommentoi toki alle!

 

Kesäkuulumisia

Lyhykäinen kesälomani päättyi aivan liian aikaisin. Paljon oli tekemistä ennen lomaa, ja ihan tappiin asti piti tehdä töitä täysillä, mikä ei tokikaan helpottanut lomalle laskeutumista. Aiemmista vuosista poiketen pääsin kuitenkin varsin mainiosti irti työstressistä enkä oikeastaan yhtään miettinyt työjuttuja juhannusaaton päivystysvuoron jälkeen.

 

Loma vierähti ensin lasten kanssa keskenään ja toisen viikon koko perheellä. Ekalla lomaviikolla reissasimme pitkin Kuopiota, kun yhtenä päivänä piti käydä esikoisen kanssa kouluterkkarilla lasten entisellä koululla ja toisena kävimme kuopuksen kanssa tutustumassa uuteen päiväkotiin, jonne hän siirtyy tämän kuun lopussa. Koko porukalla olemme käyneet lyhyillä matkoilla, ja yhteisen lomaviikon aikana puuhastelimme kotosalla. Yhden lapsukaisen kanssa kävimme "palkintoreissulla" keskustassa kahvilassa nautiskelemassa kesäillasta.

Lomani bucket list oli lähinnä tyyliä 1) lue riippumatossa (check), 2) pidä työasiat poissa mielestä (check) ja 3) tee lasten kanssa asioita, joita he toivovat (check). Itselleni herkästi paineita asettavana pitää olla tarkkana, ettei lataa lomalle liikaa vaatimuksia tai toiveita, ettei mene sekin suorittamiseksi. Puuhaa kuitenkin on riittänyt lomallakin, eikä neljän lapsen kanssa lomaillessa varsinaisesti pääse laakereillaan lepäämään. Koti- ja pihatyöt ovat kuitenkin mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen ja työhön. Kerkesimme myös telttailemaan koko porukalla sekä vastaanottamaan ja majoittamaankin vieraita. Parasta taisi kuitenkin olla aikatauluttomuus, kiireettömyys, ihan vain oleminen.

 

Töihin palasin 1,5 viikkoa sitten. Viime viikko oli ihan järkyttävän raskas - johtuneeko oikeasti palauttavasta lomasta vai siitä, että se oli liian lyhyt. Muu perhe kävi viime viikolla vielä mummolareissulla ja Tykkimäellä puolison loman jatkuessa. Kovin kevyt ei lomaltapaluuni ollut, sillä tänään oli 9. työpäivä 10 päivän sisään, ja tätä viikkoa vielä pari päivää jäljellä.

Nyt on edessä pari kuuden päivän työviikkoa päivystyksistä johtuen. Heinäkuun puoliväli on kuitenkin ylitetty, ja uskoinpa sitä tai en, tämäkin työjakso kaartaa hitaasti kohti päätöstään. Kohta suunnitellaan syyskuun listoja eli minulle viimeisiä työpäiviä, mikä on aika hurjaa. Myönnettävä on, että ajatukset alkavat vähitellen siirtyä jo syksyä ja uusia haasteita kohti, vaikka vielä kuukausia saankin nykyistä työtäni jatkaa. Onneksi kohta on viikonloppu, tällä kertaa ihan ilman päivystyksiä. :)

 

 

 Iloista loppuviikkoa!

Kohta lomalla

Hieman tiivistä on ollut viime aikoina, enkä ole tännekään ehtinyt kirjoittelemaan. Työ- tai muun elämän rintamalta ei sinänsä mitään uutta, samaa arkista puurtamista kuin tähänkin saakka. Lomallejäänti aiheutti melko lailla lisää työtä ja päänvaivaa, kun kesken olevat asiat piti saada hoidettua ennen lomaa. (Sanonta "maailmaa ei tarvitse saada valmiiksi ennen juhannusta" ei pitänyt paikkaansa minulla.) Omalla kohdallani oli koko tämänkin viikon aivan normaalit työpäivät, joiden puitteissa (lisäksi) piti hoitaa kaikki rästiin jääneet asiat, palautuneet konsultaatiot, reseptit ja tutkimustulokset. Ai niin, ja lisätyönä oli tietysti tällä viikolla viimeistellä ja lähettää abstrakti tutkimuksestani erääseen konferenssiin, johon toivottavasti pääsen tutkimustani esittelemään.

 

Ilokseni sain yhden päivän pyörähtää itselleni uudessa paikassa tekemässä lastenneuvolaa, mikä on tätä nykyä vielä enemmän lempihommaani kuin aiemmin. Lapset ovat minulle varsin mukava potilasryhmä, vaikka mielelläni hoidankin kaikenikäisiä ihmisiä. Neuvolapäivä piristikin viikkoa kivasti.  Vielä pari päivää sitten tuntui, etten pääse ikinä lomalle, kun tehtävälista piteni sitä mukaa, kun sai edellisiä tehtyä. Onneksi työkaverien avulla sain loputkin työt maaliin ja jätettyä tk:n odottamaan heinäkuista paluutani.

Uudessa kodissa olemme nyt asuneet reilun kuukauden ajan. Olen nauttinut erityisesti aiempaa huomattavasti lyhyemmästä työmatkasta, jonka voin taittaa pyörällä tai välillä jopa kävellen, jos aikaa on. Omalla pihalla olevaa kukkaloistoa on saanut ihmetellä ja ihastella - aika jännittävää, kun ei yhtään tiedä, mitä kaikkea sieltä nousee! Itse kylvin auringonkukan ja muiden kesäkukkien siemeniä alapihalle, ja ilahduttavasti ainakin auringonkukkataimet ovat lähteneet hienosti kasvamaan. Vaikka joskus, vuosia vuosia sitten omalla pienellä pihallamme pyrin jos jonkinlaista kasvattamaan, en muistanutkaan, miten mukavaa on seurata tätä kasvua, luonnon muista ilmiöistä puhumattakaan. Ja hei, eipä tarvitse enää lähteä mökille hyttysparven syötäväksi - ihan oma piha riittää! :D

 

Tänään on vielä työpäivä, mutta sitten koittaa kauan odotettu loma. Seuraavien parin viikon voimalla jaksanen loppurutistuksen eli kolme kuukautta tk-työtä, ennen kuin pääsen taas paneutumaan kokopäiväisesti väitöskirjatyöhöni loppuvuodeksi. Kolmas työnikin etenee vaivihkaa taustalla, sillä pian (toivottavasti ihan tosi pian) saadaan aineistohakupyyntö tehtyä, ja sitten odotellaan lyhimmillään noin puoli vuotta ja pisimmillään en edes uskalla ajatella, kuinka pitkään. Toiveikkaana kuitenkin odottelen loppuvuotta, sillä vaikken ihan heti pääsekään kolmannen juttuni kimppuun, tarkoituksena on vähitellen alkaa kasata väitöskirjani yhteenvetoa nyt, kun suuntaviivat ja teoriapohja ovat jo suurimmilta osin selvillä.

Mutta ennen syksyä on vielä kesää ja tk-työtä jäljellä. Ja sitä ennen loma, josta en aio ottaa paineita. En todellakaan aio tehdä kaikkea rästiin jäänyttä muun elämän työtä, en suorittaa palautumista enkä kritisoida itseäni päivistä, jolloin "en saa mitään aikaan". Toivon, että loman aikana saan tavoitettua vaikka hetkellisestikin olemisen huolettomuuden ja ohi lipuvien hetkien kauneuden tämän järjettömän työn- ja elämäntäyteisen kevään jäljiltä. Mutta vaikken saisikaan, kaikki on ihan hyvin. Yksin, hiljaisuudessa, rauhassa (kunhan ensin töistä selviän) vietetystä juhannuksesta on hyvä aloittaa.

Leppoisaa juhannusta!

Kesää kohti

Oi ihana toukokuu! Nyt on ollut niin paljon kaikkea meneillään, ettei aikaa ole jäänyt millekään muulle kuin töille, muutolle ja perheelle. Pienistä hetkistä olen kuitenkin ottanut ilon irti ja ohikulkumatkoilla ihaillut kevään etenemistä. (Siitepölyaika on tänä vuonna ihan ka-ma-la, mutta onneksi käynnissä oleva siedätyshoito tuntuu ehkä vähän jo auttavan!)

 

Uusi koti on tämän kevään suurin juttu, kuten on varmaankin tullut hyvin selväksi. Juuri nyt tuntuu, että hyvää on kannattanut todellakin odottaa. Äitienpäivänä kävimme tyhjässä talossa retkellä ja nautimme kakkukahvit terassilla. Sain myös kimpun omalta pihalta kerättyjä valkovuokkoja 💗 Muuton jälkeen lapset ovat ottaneet uuden kodin ja pihan haltuun ja viihtyisivät ulkona aamusta iltaan. Uusi elinympäristö on avannut taas aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Eräs ilta lähdimme koko joukolla pyörälenkille tutustumaan uusiin maisemiin. Oli ihanaa ajella rauhallisemmilla alueilla, kun edelliset liki seitsemän vuotta ovat vierähtäneet hyvin tiiviisti kaupunkimaisemissa, joissa muuta liikennettä saa huomattavasti enemmän varoa. Ja ei, emme edelleenkään asu missään metsän keskellä, mutta suuri muutos tämä omakotiasumiseen siirtyminen joka tapauksessa on ollut.

Kevät on kauneimmillaan, ja vaikka kesä onkin itselleni vähiten mieluinen vuodenaika monestakin syystä, luonnon heräämisessä ja kesän lähestymisessä on joka kerta jotakin lumoavaa. Valon lisääntyminen on lisännyt omaa jaksamistani, joskin valoisat aamut ovat tehneet myös sen, että usein herään aivan liian aikaisin ilman kelloa. Eräskin aamuyö istuin terassin portailla linnunlaulua kuunnellen ja omenapuun nuppuja ihastellen. Aamulla olikin jo kukkia nuppujen sijaan, olivat varkain avautuneet! Taidan muuten piakkoin joutua syvemminkin selvittämään puutarhanhoidon saloja, jotka toistaiseksi ovat itselleni hämärän peitossa. Olen lohduttautunut sillä, että saamme ainakin yhden kevään ajan nauttia kauniista pihasta. Seuraavista vuosista en menisi niinkään takuuseen, mutta kaipa siinäkin asiassa kehittyy ajan kanssa. 

 

Tuntuu ihan uskomattomalta, että lapsilla on jäljellä enää yksi kouluviikko ennen kesälomaa. Näinpä se tämäkin kevätlukukausi hujahti, vaikka kevättalvella lumihankien keskellä töihin tarpoessa tuntui, ettei kesä tule koskaan. Kesäloma tietenkin tuo tänäkin vuonna omat lastenhoidolliset haasteensa, sillä edelleenkään itselläni ei ole lomaa kuin pari hassua viikkoa. Onneksi puoliso sentään on jo pari vuotta työskennellyt samassa työpaikassa, joten hänen lomatilanteensa on paljon omaani parempi. Lisäksi hänellä - toisin kuin itselläni - on hyvä mahdollisuus etätöihin, joten eiköhän tästäkin kesästä jotenkin selvitä. Suurin helpotus arkeemme saadaan, kun kuopus pääsee kesän aikana vaihtamaan lähipäiväkotiin. Näen jo sieluni silmin, miten reippaana äiti-ihmisenä polkaisen kuopus kyydissäni päiväkodille ja jatkan siitä sitten töihin (tai sitten totuus on jotakin ihan muuta).

Enää muutama päivä toukokuuta jäljellä, ja sitten alkaa virallisesti kesä. Suuria en kesältä odota, sillä samaa arkea elämme silloinkin, enkä tosiaan koskaan ole ollut varsinainen kesäihminen. Silti toivon, että tänä kesänä ehtisimme aiempia kesiä paremmin tekemään kaikenlaista perheen kesken ja tapaamaan ystäviä. Toivon myös, että kaikesta työmäärästä huolimatta saisin edes hetken kerrallaan nauttia vapaa-ajasta ja omista puuhistani kotona ja muualla. Ja tietenkin toivon, että kaikki menee tänäkin kesänä hyvin niin kotona kuin töissäkin. 

 

 

 

Muutosta ja muusta vielä tässä toivutaan, mutta elpymisen merkkejä on havaittavissa. Tsemppiä meille kaikille, kullekin omaan tilanteeseensa! Voimia alkavaan viikkoon :)

 

Muuttopuuhissa

Huh, miten tätä tavaraa riittääkään! Muutto lähenee, ja olemme alkaneet käydä kaappeja ja tavaroita läpi muuttoa ajatellen. Olen aina pitänyt muuttoja mainioina tilaisuuksina käydä läpi omaisuutta ja päästä eroon ylimääräisestä painolastista, ja sen vuoksi olen ollutkin tyytyväinen melko tiiviiseen muuttotahtiimme. 13-vuotisen yhteiselomme aikana olemme asuneet kahdella eri paikkakunnalla ja seitsemässä eri asunnossa. Lyhimmillään asumisaika yhdessä asunnossa on ollut 11 kuukautta ja pisimmillään 3 vuotta, joten pakkaaminen ja purkaminen on kieltämättä tullut tutuksi. Tavaramäärä on perheen kasvaessa lisääntynyt muutto muutolta, mutta vielä kaiketi ollaan jonkinlaisessa tasapainossa sen suhteen.

 

 

Tässä muutossa ensimmäistä kertaa asuinneliöt kasvavat huimasti, mikä on ihanaa, vaikka samalla epäilenkin, että äkkiäkös suuretkin säilytystilat ja avarat huoneet saadaan täytettyä... Joka tapauksessa nyt on jälleen loistava tilaisuus päästä eroon monenlaisesta vuosien saatossa kertyneestä sälästä, jota emme enää tarvitse. Ainoana hidasteena tässä kierrätyksessä ja karsimisessa on aika, jota on aina liian vähän. Mutta sain kuin sainkin käytyä läpi myös vauvanvaatteet, joita olen säilyttänyt esikoisen syntymästä saakka eli yli 10 vuotta enkä vain raaskinut aiemmin edes pohtia, että luopuisin niistä joistakin.

Muuttopäivä on sovittuna muutaman viikon päähän, muuttofirma tilattuna ja käytännön asiat suurin piirtein setvittynä. (Viimeksi mainituista tosin on vastannut suurimmaksi osaksi puoliso, kiitos siis hänelle!) Huonejärjestystä ja huonekalujen sijoittelua on pohdittu myöskin, jotta itse muuttotapahtuma etenisi mahdollisimman sutjakasti ja tavarat löytäisivät nopeasti paikkansa. Vaikka kovasti toivoisinkin, ettei mukanamme muuttaisi mitään ylimääräistä, ajan puitteissa luulen, että vielä jää selviteltävää uuteen kotiinkin. Ehkä ihan hyväkin niin.

 

  

Muutoissa on aina tiettyä haikeutta, luopumista, sillä kertoohan muutto tietyn aikakauden lopusta. Hyvästi, huoleton opiskeluelämä! Viimeiset kaksi muuttoa ovat tapahtuneet maantieteellisesti hyvin lähekkäin - onneksi - eikä arkemme ole liiemmin muuttunut muuttojen myötä. Tämä muutto sen sijaan tuo tullessaan täydellisen asuinympäristön muutoksen, lapsille koulunvaihdon ja meille kaikille paljon uutta opeteltavaa, tehtävää ja ihmeteltävää. Omakotiasuminen on tuttua sekä minulle että miehelleni ja tietyllä tapaa ollut aina toiveena ja tavoitteena. Silti olen nauttinut suuresti kerrostaloelämän huolettomuudesta. Aika aikaa kutakin, ja mielelläni siirryn omaan kotiin monen vuoden jälkeen. 

 

Vappuvapaat kuluivat kotosalla kaksin yhden (lievästi sairastelevan) lapsen kanssa, muut olivat mummolassa. Samalla sain edistettyä muuttoa, järjesteltyä, siivottua ja karsittua loputtomalta tuntuvaa tavaramäärää. Ehdittiinpä myös tarttua hetkeen, viettää kaksin laatuaikaa ja nauttia vappubrunssista parvekkeella. Ihan pian voidaan vastaava laittaa omalle terassille, voi miten odotankaan!

  

 

Arki alkaa taas ihan liian pian eli huomenna. Lisää tunteja vuorokauteen ja tietenkin rutkasti energiaa saa lähettää tännepäin, jos jollain sattuu liikenemään! Toukokuu on muutenkin hektinen kuukausi (mikäpä ei elämässäni olisi?), sillä siihen sattuu useampi päivystys, YEK-verkkokurssia ja seminaareja sekä konferenssiin valmistautumista abstraktin muodossa luonnollisesti perustyön lisäksi. Onneksi aina on pieniä kevennyksiä, kuten nyt vappu ja parin viikon päästä helatorstai, joten ehkäpä tästäkin kuukaudesta selvitään.

Iloista toukokuuta sinnekin!

Alku aina hankalaa

Vaikka pidänkin uusista aluista, kuvioista ja suunnitelmista, uusien asioiden aloittamiseen kuuluu yksi, josta en niin välitä, ja se on uuden työn alku. Tämä tuskin tulee yllätyksenä vähänkään aiempaa blogiani seuranneille. Uuden(laisen) työn aloittaminen on melkein kauheinta mitä tiedän. Periaatteessa olen erittäin nopea sopeutumaan ja solahtamaan melkein paikkaan kuin paikkaan, mutta tosiasiassa työn sisältöjen, käytäntöjen ja kaiken "hiljaisen tiedon" omaksuminen vie paljon aikaa ja energiaa, ja alku menee väkisinkin vähän sumussa. 

Osittain tästä syystä en ole keikkatyön ylin ystävä, vaan olen aina pyrkinyt löytämään työpaikkoja, joissa viihdyn ja jonne voin hyvillä mielin jäädä pidemmäksikin aikaa. Erikoistumiseen kuitenkin kuuluu väistämättä monta eri työpaikkaa ja toimipistettä, sillä terveyskeskusjakson (9 kk) lisäksi on tehtävä "runkokoulutusta" omalla alallaan ja "reunapalveluita" omaan alaan liittyvillä, itseä kiinnostavilla aloilla.

Alkukankeus on vaivannut myös tätä työjaksoani, joskin selittäviä tekijöitä ovat työn sijasta pääosin aivan muut elämän osa-alueet. Olen ollut nyt tutussa tk:ssa töissä kaksi kuukautta, joista ihan yksittäisiä viikkoja siten, ettei kukaan perheestä ole sairaana. Onneksi puoliso hoitaa (ja pakkokin) suurimman osan lasten sairasteluista, sillä olen itsekin saanut kärvistellä milloin minkäkin taudin kourissa - miten niitä riittääkään!

Sairasteluiden lisäksi elämää on ollut täydentämässä väitöskirjani toisen artikkelin julkaisuprosessi, joka päättyi onnekseni yllättävän nopeasti (vajaan 3 kk aikana) hyväksyntään. Kävi siis nytkin juuri niin kuin oletin, sillä vain muutama päivä ennen töiden alkua artikkeli palautui minulle korjauspyyntöineen, jotka - jälleen onneksi! - olivat melko pieniä. Silti piti monta iltaa ja pari viikonloppua uhrata tälle prosessille ennen hyviä uutisia.

 

 

Kolmantena asiana ovat olleet opinnot, sillä olin tammikuussa aloittanut tilastotieteen peruskurssin, jonka järkevästi olin kuitenkin valinnut vain 3 op:n laajuisena. Viikko sitten oli tentti, joten siitäkin päästiin, vaikka välillä meinasi vallan uuvuttaa iltaisin kaiken muun ohessa pyöritellä tilastointiohjelmaa ja tuskailla koodien kanssa, jotka eivät millään meinanneet toimia niin kuin piti. Tuloksia odotellessa!

Kolmas artikkelini on myös aiheuttanut harmaita hiuksia, vaikkei se ole edes alkutekijöissään. Rekisteritutkimusta ohjaa nykyään toisiolaki, jonka aiheuttamat muutokset eivät ole aina selviä edes heille, jotka näiden asioiden kanssa toimivat päivittäin. Kovasti peukkuja pidän sille, että syksyllä pääsisin aineistoni kimppuun, mutten tiedä ollenkaan, toteutuuko se (todennäköisesti ei, sanoo pessimisti minussa) vai jäänkö jälleen aikataulustani.

Ja sitten ehkä suurin, tulevaa elämäämme ja etenkin sen laatua toivottavasti suuresti parempaan muuttava tekijä: oman kodin etsintä ja lopulta sen löytäminen! Vuosia elin aivan tyytyväisenä kulloisissakin puitteissa, mutta kun talokuume iskee, se on menoa. Ei ollut suunniteltua ei, mutta vielä tänä keväänä muutamme jälleen, tällä kertaa omakotitaloon.

 

Paljon on ollut monenlaista tässä alkuvuodessa, ihan hengästyttää ajatellakin. Siispä toivon, että elämä tästä rauhoittuisi omiin uomiinsa, vaikken todellakaan usko, että niin käy! Joka tapauksessa tämä blogi toimikoon henkireikänäni nykyelämäni pyörteissä. (Ruuhkavuodet ovat kohdallani mitä totisinta totta.) Myös tasapainoa olen edelleen hakemassa omien vaatimusten, vastuiden ja kaikkien elämäni osa-alueiden välillä.

Mukavaa huhtikuun alkua!