Ihana Italia

Meillä oli puolisoni kanssa 15-vuotishääpäivä, jonka kunniaksi pitkästä aikaa lähdimme kahdestaan ulkomaanmatkalle. Häämatkalla kauan sitten olimme Italiassa, joten tuntui luontevalta lähteä sinne uudelleen nyt isomman merkkipaalun kohdalla. Hyvin harvoin pääsemme kahdestaan minnekään, saati ulkomaille asti, joten matka todellakin tuli tarpeeseen.

 

Matkakohteeksi valikoitui upea Como-järvi, joka on Gardan ja Maggioren ohella Italian suurimpia järviä. Majoituimme Comon kaupungissa järven eteläpuolella, mikä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Parhaat nähtävyydet sijoittuvat keskijärvelle, mm. kaunis Varennan kaupunki ja upea Bellagio, "Comon helmi" sekä lukemattomat mahtipontiset villat ympäri järveä. Kirkkaanväriset rakennukset olivat aivan lemppareitani ja tietenkin järveä ja vuoria voisin katsella loputtomiin.

 

Pari päivää vietimme kokonaan järvellä, ensin matkustaen Bellagioon, toisena päivänä sitten useammassa kohteessa (Varenna ja Tremezzo). Comon kaupungissakin oli meille riittävästi nähtävää, kauniita rakennuksia, rantaa, vuoristoa ja tietenkin paljon kauppoja! Eräänä iltana kiipesimme Comon kaupungista portaita pitkin 550 metrin korkeuteen Brunaten kylään. Olipahan urakka, kun lämpötila oli +29, mutta siitäkin selvisimme. Ylhäältä oli upeat maisemat, kuten kuvasta näkyy. Takaisin kaupunkiin laskeuduimme funikulaarilla.

 

Ikimuistoisimpia olivat paitsi maisemat (hyvällä), myös eräs bussimatka Bellagiosta Comoon (ei niin hyvällä). Italialaiseen tyyliin ajo oli erittäin nykivää ja äkkijarrutuksia tapahtui usein. Bussi otettiin niin täyteen matkustajia kuin mahdollista, ja itse olin koko matkan ajan jumissa aivan bussin takaosassa. Täytyy sanoa, ettei toipumassa oleva kaulaparkani pitänyt tästä reilun tunnin matkasta lainkaan!

 

Arki ja syksy ovat jo alkaneet, mutta tästä elokuisesta lomasta jääneet muistot lämmittävät vielä pitkään. Taas jäi pieni pala sydäntä Italiaan.  

 

Kesälaitumella

Näin sitä ollaan lomalla koko lapsikatraan kanssa! Kesäloma alkoi vauhdikkaasti, kun liki saman tien todistusten jaon jälkeen pakkauduimme autoon ja suuntasimme kohti etelää. Ylioppilasjuhlissa aikamme viihdyttyämme pyrähdimme yöpaikkaan, ja heti seuraavana aamuna kohti kotia. Minulla oli suunniteltu leikkausaika heti maanantaille, joten visiitti jäi lyhyeksi.

  

 

Sen suuremmat kesäsuunnitelmat ovat saaneet väistyä toipumisen tieltä. Toimintakyky palautuu vähitellen, ja näytän ulospäin ehkä pystyvämmältä kuin olenkaan, mikä on tyypillistä minua myös muissa olosuhteissa. Toivon kuitenkin, että ehtisin ja pystyisin vielä ennen töihin paluuta tekemään myös niitä perinteisempiä lomapuuhia, matkustamaankin. Mutta saa nähdä.

  

Keskeneräisyyden sietämisen opettelua on minulle tämäkin tilanne. Kun tekisi mieli tehdä niin paljon, mutta pystyn niin vähään! Kun haluaisin siivota, enkä jaksa enkä pysty. Ja lasten kanssa olisi niin hauskaa riekkua pitkin pihoja, juoksennella ja uida, enkä mitään näistä voi juuri nyt tehdä. Yhtä kärsivällisyyskoulua koko toipuminen!

 

Ja kuitenkin: tavallaan olen ihan tyytyväinen siitä, että toipilaana on pakko pysähtyä ja vain olla, nauttia kesätuulesta, kukkaloistosta, lukemisesta ja pienistä iloista. Ilman tätä tilannetta varmaan taas vain säntäilisin menemään, yrittäisin saada lomasta ja kesästä "kaiken irti" saamatta itselle lopulta oikein mitään. Joskus tällaiset pakolliset pysähdykset saavat kaikessa hiljaisuudessa aikaan aivan uusia oivalluksia, joiden myötä elämä vähitellen muuttuu vielä enemmän omanlaiseksi. Toivotaan, että niin käy nytkin.

 

Työhön palaan varmaan ensi kuussa, mutta sitä en vielä jaksa tai halua ajatella. Mieluummin ajattelen tätä hetkeä, tuulessa kahisevia koivunlehtiä, helmenharmaita pilviä, jotka vähitellen lipuvat kotimme yli, ilmassa leijuvaa sadetta. Ehkä juuri tässä hetkessä on se opetus, jota toivoin? 

Toipumisen vuoksi myös juhannus sujuu rauhallisesti kotioloissa, sillä pidempää matkustamista en vielä kestä. Iloista juhannusta! 

Vuoden viimeisiä

En ymmärrä, mihin joulukuukin hurahti, mutta tässä sitä ollaan taas, aivan uuden vuoden kynnyksellä. Tänäkin jouluna olen ottanut kaiken ilon irti ja viettänyt joulua antaumuksella tähän saakka. 

 

 

 

Mutta asiaan, nimittäin vuoden 2023 kertaukseen. Aina tuntuu, että vuosi on mennyt "tekemättä mitään", joten muistin virkistykseksi sekä omien ponnisteluideni kunnioittamiseksi listaan vuoden olennaisimmat uutiset. (Rakastan kaikenlaisia koosteita, mikäli ette huomanneet jo edellisen blogini aikaan.)

 

Vuosi 2023 alkoi vähän hankalasti, kun koko perhe sairasteli kilpaa. Kevään ja kesän myötä sairastelut onneksi vähenivät ja työkin osin helpottui. Loppuvuosi toi taas toivottua vaihtelua perustyöhöni, kun sain rauhassa keskittyä oppimaan, kirjoittamaan, jäsentelemään asioita, löytämään omaa ääntäni niin tutkijana kuin ammattilaisenakin. Myös rauhallisesta joulun(alus)ajasta olen nauttinut tänä vuonna, sillä todennäköisesti tämä on ainakin hetkeen viimeinen tutkimusjaksoni, joka ajoittuu juuri vuoden viimeisiin kuukausiin.

 

 

Tässäpä siis vuoden 2023 suurimpia muutoksia, merkityksellisimpiä hetkiä ja muuten vain mieleen jääneitä juttuja:

1. Uusi blogi eli tämä. Olin unohtanut, miten ihanaa on kirjoittaa, vaikka olen kyllä blogitauon aikanakin kirjoitellut omia muistiinpanoja ja muita tekstejä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin vähän erilaista juuri siksi, kun sillä on yleisöä - ainakin jokunen on löytänyt myös tämän uuden blogini pariin, tervetuloa!

2. Terveyskeskusjakson suorittaminen, joka oli ajoittain melkoista tuskien taivalta, osittain tosi mukavaa ja enimmäkseen varsin opettavaista. Jakson päätyttyä päällimmäinen tunne oli helpotus, vaikken todellakaan usko, että jatkossakaan työelämässä tällä alalla pääsen ainakaan helpommalla.

3. Uusi koti, joka ostettiin muutaman kuukauden aktiivisen etsinnän jälkeen. Muutto sattui kevään pahimpaan päivystyssumaan, ja muuton jälkeisenä päivänä päivystäessäni olin aivan poikki. Siitäkin selvittiin, eikä reilun puolen vuoden asumisen perusteella ole vielä kertaakaan tätä valintaa tarvinnut katua.

 

 

4. Toinen osatyöni julkaistiin keväällä eikä tarvinnut edes lähettää kuin yhteen ainoaan lehteen. Tohtoriopintoihin kuuluvat kurssit valmistuivat myös tämän vuoden aikana, joten tohtorintutkinto on "enää" väitöskirjasta kiinni. Elämäni ensimmäinen kongressi, jossa esittelin tutkimustani, kävin keskusteluja ja seurasin monta päivää luentoja englanniksi oli hieno kokemus, joita toivon jatkossa lisää!

5. Tutkimustyöhön saadut apurahat (joiden turvin tälläkin hetkellä työskentelen) antavat joka kerta motivaatiota ja uskoa omaan työhön. Toki kielteiset päätökset kirveltävät, mutta kerta kerralta lyhyemmän aikaa.

6. Matkat ja retket perheen kanssa ja yksin lähelle ja kauemmas jäivät myös mukavina muistoina mieleen. Irtautuminen kotiympäristöstä on ajoittain vähintäänkin virkistävää ja ajoittain välttämätöntä, jotta pystyn ravistelemaan urautuneita arkirutiineja ja saamaan uutta näkökulmaa uusia kokemuksia unohtamatta.

7. Terveysmurheita on riittänyt koko vuodelle. Milloin olen ravannut tutkimuksissa, milloin hoidossa. Vuosien vaivojen jälkeen sain tänä vuonna jälleen yhden pitkäaikaissairauden diagnoosin monien muiden jatkoksi. Onneksi kyse ei ole mistään vakavasta, vaikka elämänlaatua kyseinen sairaus kieltämättä heikentääkin.

 

 

8. Suurimpina oivalluksinani koko vuodelta on jäänyt mieleen etenkin esiintymiseen liittyvien kurssien palautteet, joiden avulla viimein ymmärsin olevani juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vaikka kurssit käsittelivätkin esiintymistä, sain paljon positiivisia huomioita läsnäolostani ja persoonallisuudestani. Nuo kommentit kantavat minua vielä pitkään samoin kuin vuoden varrella potilailtani saamat kiitokset.

9. Saavutuksista yhtenä mainittakoon, että tänä vuonna juoksin (siis lenkkejä) ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Aloitin syksyllä tavoitteenani 5 kilometrin lenkki, ja tämä tavoite täyttyi eräänä syystalven päivänä. Tuli tosi hyvä mieli, sillä minulle juokseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

10. Merkityksellisimpiä hetkiä tänä vuonna ovat ehkä kuitenkin olleet ne pienet, arjen lomassa vastaan tulevat ohikiitävät onnen muruset: kasvun ihmeen seuraaminen, puhdas ilo, uuden oppimisen riemu, pakahduttava onnen tunne, yhteinen nauru. Näitä hetkiä toivon lisää ensi vuodelle!

 

  

Vuoden 2023 alussa olin huolissani monista asioista: siitä, miten vuosi menee, miten työssä sujuu, miten jaksan, sopeutuvatko lapset muutoksiin. Jälleen kerran olen saanut todeta, että asiat ovat menneet paljon paremmin kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Ensi vuonna odottavat uudet jännittävät kuviot, joita en melkein edes uskalla ajatella. Yritän silti muistaa, että harvoin tilanteet ovat niin kamalia kuin etukäteen kuvittelee. Ja vaikka olisivatkin, minä selviän siitäkin tavalla tai toisella.

 

 

 

Oikein hyvää vuodenvaihdetta! Mitä sinulle jäi tästä vuodesta mieleen?

 

Unelmaduunissa

Aina välillä töissä tulee sellainen olo, että pitää oikein pysähtyä miettimään, kuinka mukavaa työni onkaan. Rehellisyyden nimissä niitä hetkiä ja oloja on aika harvakseltaan, mutta kerronpa nyt niistä, jotta tänne tulisi myös positiivisia kokemuksia, eikä pelkästään ainaista riittämättömyyden tunnetta. Viikonlopun alkajaisiksi tässä siis ilonaiheita kuluneiden kuukausien ajalta. "Työ" tarkoittaa omalla kohdallani montaa eri asiaa ja sisältää mm. tutkimuksen (joka on tällä hetkellä enemmän harrastus) ja kliinisen työn, joista jälkimmäistä tässä käsittelen. Kuvituksena tietenkin aurinkoa ja valoa tammikuiselta lomamatkaltamme, sillä vaikka arki on ihanaa, loma on jotain vielä parempaa.

 

 

Ihan parasta työssäni niin sairaanhoitajana kuin lääkärinäkin toimiessani ovat aina olleet kohtaamiset. Nautin siitä, kun kohtaan päivittäin eri elämäntilanteissa olevia ja erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä. Saan haastaa itseäni vuorovaikutuksellisesti ja vaihdella vuorovaikutustyylejä laidasta laitaan käynnin aiheesta ja ihmisestä riippuen.

Monipuolisuus on asia, joka toteutuu varmaankin parhaiten terveyskeskustyötä tehdessä. Perustyö, päivystykset ja sektorit, kuten neuvolatyö, ovat jokainen omanlaisiaan, ja vaihtelu näiden välillä tuo mukavaa piristystä työarkeen. Tietyt työtehtävät koen raskaammiksi kuin toiset, joten myös kuormitus tasoittuu, kun välillä saa vaihtaa työpistettä ja -tehtävää.

 

Työympäristö on omassa työssäni ihanan rauhallinen, jos vertaa vuosiin, joita vietin hälyisissä kanslioissa yrittäen pitää ajatuksia kasassa esimerkiksi kirjallisia töitä tehdessä. Oman työhuoneen rauha tulee tarpeeseen, kun pitää keskittyä vaikkapa lausuntoihin tai konsultoida erikoissairaanhoitoa.

 

Edellisestä aasinsiltana kirjalliset työt ovat aivan mukavia myöskin. Välillä tuntuu tosin, että kirjaamista, lausuntoja ja lähetteitä on niin paljon, että niihin hukkuu, mutta useimmiten teen niitä varsin mielelläni. (Reseptien uusinta, loputon suo, ei kuulu lempihommiini, mutta tämä vain sivulauseena, sillä tässä listaan kivoja juttuja! :D)

 

Työyhteisö tekee varsin paljon työssä viihtymisen kannalta. Matala kynnys avun pyytämiseen ja tieto siitä, että apua saa tarvittaessa vähentävät huomattavasti työstressiä etenkin vasta-alkajana, kun kaikki käytännöistä lähtien on ihan uutta. Yhteistyö eri ammattiryhmien, lähinnä terveyden- ja sairaanhoitajien kanssa on etenkin sektoreilla toimiessa työn suola.

 

Uuden oppiminen, kouluttautuminen ja kehittyminen ovat tässä työssä yksi innostavimmista asioista. Tykkään välillä ajatuksissani palata niihin hetkiin, kun en vielä tiennyt "mistään mitään" ja verrata siihen, missä olen nyt. Vaikka toisinaan tuntuukin, että junnaan paikallani enkä kehity ollenkaan, paljonkin oppia on kertynyt jo näiden muutamien hassujen kuukausien aikana, jotka olen nykyistä työtäni tehnyt.

 

Viime aikoina on paistanut aurinko, on kevät ja keveä mieli. Työviikon kruunasi tämänpäiväinen konsertti, jossa esiinnyin yhtenä kuorolaisena. Ja viikonloppuna käydään taas katsomassa uutta kotiamme, jonne muutto lähenee hetki hetkeltä - kaikesta työstä ja vaivasta huolimatta ihanaa! Vaikkei elämä missään tapauksessa pelkkää unelmaa olekaan, välillä on kiva, kun saavuttaa edes hetkellisesti sen kuuluisan elämisen sietämättömän keveyden.

 

Kevyitä pilvenhattaroita ja auringonpaistetta sinnekin!