Loppuvuoden suunnitelmat

Marraskuu on jo lopuillaan. Kuulun siihen vähemmistöön, jolle marraskuu on yksi lempikuukausista. Omilla työkuvioiden suunnitelmilla on tähän varmasti osansa, sillä jo vuosia olen ollut marraskuussa jossain toisaalla kuin kliinisessä työssä, mikä tarjoaa omat vapautensa. Tänä vuonna vapaan sijaan marraskuu on täynnä töitä, valmisteluita, kiirettä, jännitystä ja suruakin. 

Loppuvuosi tarjoaa minulle tänä vuonna

• harmauden fiilistelyä
• väitösvalmisteluja
• kaamosvalojen aikaa
• joulufiiliksen luomista
• itseeni ja kotiin käpertymistä
• sekä tähänastisen elämäni jännittävimmän päivän ja ehkä suurimman saavutuksen väitöksen muodossa

 

Töissä olen syksyn mittaan tehnyt jälleen uusia aluevaltauksia, aloittanut poliklinikkatyöskentelyn uudella poliklinikalla ja todennut ilokseni, ettei tarvinnut päivystämistäkään alkaa opetella aivan alusta pitkähkön poissaolon jälkeen. Ensi vuoden työsuunnitelmatkin ovat suurin piirtein valmiina - ainakin ajatuksen tasolla.

 

Suurimpana vapaa-ajan aikasyöppönä on ollut tietenkin lähestyvä väitös. Esitarkastus viivästyi parilla viikolla, mikä tuotti lisäpainetta aikatauluihin. Monet illat ja viikonloput käytin väitöskirjani yhteenvedon korjauksiin ja painokuntoon saattamiseen. Lisäksi ovat kaikki järjestelyt väitökseen ja karonkkaan liittyen, mitkä nekin tuovat oman stressinsä tilanteeseen.

 

Onneksi enää hetki, ja sitten väitös on ohi. Kaikessa kiireessä, työn ja perheen ohessa valmistellessa välillä tuntuu, ettei mieli oikein ehdi mukaan. Luulenpa, että koko juttu iskostuu tajuntaan vasta sitten, kun kaikki on jo takana päin. 

 

Vaikken väitöstä varsinaisesti odotakaan, ennemmin päinvastoin, toivon, että kaikesta huolimatta pystyn edes jollain tasolla siitä kaikesta nauttimaan. On se kuitenkin ainutkertainen (en todellakaan aio väitellä toista kertaa!) tapahtuma, joka varmasti jää muistoihin.

 

Väitöksen jälkeen on pari vapaapäivää, joiden jälkeen jatkan töitä normaalisti. Joulun vietän tänä vuonna töissä, joten joulunpyhätkään eivät tarjoa hengähdystaukoja. Oma syyni toki, koska itse menin tarjoutumaan. En silloin ajatellut asioita ihan loppuun saakka, mutta näillä mennään.

  

Joka tapauksessa paljon kaikkea uutta ja jännää on luvassa, pieniä valonpilkahduksia pimeyden keskelle. Kuluva vuosi on ollut oikeastaan aika kauhea, mutta onneksi kesäkuisen leikkauksen jälkeen kurssi kääntyi, ja olen päässyt toipumaan oikeastaan melko hyvin. Silti olen helpottunut ja onnellinen, kun tämä vuosi lopulta päättyy.

Nyt takaisin lektion kimppuun - sekin on vielä kesken. Pitäkää peukkuja, että saan kaiken tarvittavan tehtyä ennen väitöstä!

Miniloma Helsingissä

Vietimme helmikuista viikonloppua Helsingissä puolison kanssa kaksin. Lapset veimme menomatkalla mummolaan ja jatkoimme kahdestaan matkaa Helsinkiin. Viikonloppuun kuului monenlaista tekemistä pakohuoneesta ravintolaan ja taidemuseoon, ja reilu vuorokausi vilahti ohi ennen kuin huomasimmekaan.

Pakohuone oli varsin hauska kokemus, joskaan hoksottimet eivät pelanneet ihan niin hyvin kuin olisi toivonut. Tämä pistettäköön ensimmäisen kerran piikkiin! :D Hotelli meillä oli aivan keskustan liepeillä Bulevardilla. Etenkin aamiainen oli kyseisessä hotellissa huippuluokkaa.

Alkuperäinen syy, miksi piti lähteä juuri Helsinkiin ja juuri nyt, oli Ateneumissa nähtävä Väriä & valoa - impressionismin perintö -taidenäyttely. Aikanaan kuvataideluokalla ollessani opettaja valitsi meille jokaiselle oman taiteen tyylisuunnan. Minusta hän teki impressionistin. Pakko myöntää yli 15 vuotta myöhemmin, että hän taisi osua lähemmäs kuin arvasikaan. 

 

Näyttelyssä nautin suuresti etenkin "alkuperäisten impressionistien", mm. Monet'n, Pissarron ja Renoir'n taiteesta. Uusimpressionistisempi taide pointillismi (pistemäinen maalaustyyli) mukaan lukien ei samalla tavalla sykähdyttänyt, joskin esimerkiksi alla oleva Paul Signacin maalaus oli todella viehättävä.

 

Claude Monet: Jäiden lähtö Seinestä, 1880

Paul Signac: Cassis, Cap Lombad, Opus 196, 1889

 Paul Signac: Cassis, Cap Lombad, Opus 196, 1889

 

Lisäksi Ateneumissa oli tietysti muitakin näyttelyitä, jotka kiersimme pikaisemmin läpi. Vaikka viime syksyn Edelfelt-näyttelyn missasinkin, oli mukavaa nähdä muissa kokoelmissa myös tämän taiteilijan teoksia. Näistä esimerkiksi Lapsen ruumissaatto -teoksen olen joskus vuosia vuosia sitten kuviksessa jäljentänyt, ja muistan, kuinka 12-vuotiasta itseäni suretti Ristiäissaaton ja mainitun Lapsen ruumissaaton rinnakkaisuus. (Molemmissa maalauksissa ovat samat henkilöt, mutta ensin mainitussa vauva on sylissä, jälkimmäisessä arkussa.)

Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1879

Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1879

 

Sunnuntaina haimme lapset ja suuntasimme takaisin kotiin. Iltayhdeksän maissa kotiin saavuttuamme oli mielenkiintoista huomata, että siinä, missä vielä perjantaina oli siisti piha, oli nyt umpihanki. Melkoinen työmaa oli saada piha puhtaaksi, tosin sen työn hoiti puoliso minun huoltaessa lapset iltatoimien kautta nukkumaan.

Erilaisessa ympäristössä piipahtaminen teki hyvää, vaikka tokihan matkustaminen aina myös rasittaa. Vähän myös harmitti palata takaisin korkeiden hankien keskelle, vaikka talvesta kovin pidänkin enkä allergioideni vuoksi voi sanoa nauttivani keväästä tai kesästä. Silti Helsingissä jo aistittavissa olevassa kevään tunnussa on jotakin suloista.

 

Edellisestä kahdenkeskisestä viikonlopustamme oli ehtinyt vierähtää yli kolme vuotta, mutta josko seuraava saataisiin järjestymään vähän nopeammalla aikataululla. Kaikkinensa viikonloppu tarjosi toivottua lepoa ja tietenkin nostalgiaa Helsingin keskustassa käveleskellessämme - ihan kuin ennen vanhaan, silloin nuorina ja vastarakastuneina :')

 

Tsemppiä alkavaan viikkoon! Sitä tarvitsen etenkin itse, sillä luvassa on jälleen uusia työhaasteita. Mutta päivä kerrallaan ja valoa kohti.💛