Ihana Italia

Meillä oli puolisoni kanssa 15-vuotishääpäivä, jonka kunniaksi pitkästä aikaa lähdimme kahdestaan ulkomaanmatkalle. Häämatkalla kauan sitten olimme Italiassa, joten tuntui luontevalta lähteä sinne uudelleen nyt isomman merkkipaalun kohdalla. Hyvin harvoin pääsemme kahdestaan minnekään, saati ulkomaille asti, joten matka todellakin tuli tarpeeseen.

 

Matkakohteeksi valikoitui upea Como-järvi, joka on Gardan ja Maggioren ohella Italian suurimpia järviä. Majoituimme Comon kaupungissa järven eteläpuolella, mikä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Parhaat nähtävyydet sijoittuvat keskijärvelle, mm. kaunis Varennan kaupunki ja upea Bellagio, "Comon helmi" sekä lukemattomat mahtipontiset villat ympäri järveä. Kirkkaanväriset rakennukset olivat aivan lemppareitani ja tietenkin järveä ja vuoria voisin katsella loputtomiin.

 

Pari päivää vietimme kokonaan järvellä, ensin matkustaen Bellagioon, toisena päivänä sitten useammassa kohteessa (Varenna ja Tremezzo). Comon kaupungissakin oli meille riittävästi nähtävää, kauniita rakennuksia, rantaa, vuoristoa ja tietenkin paljon kauppoja! Eräänä iltana kiipesimme Comon kaupungista portaita pitkin 550 metrin korkeuteen Brunaten kylään. Olipahan urakka, kun lämpötila oli +29, mutta siitäkin selvisimme. Ylhäältä oli upeat maisemat, kuten kuvasta näkyy. Takaisin kaupunkiin laskeuduimme funikulaarilla.

 

Ikimuistoisimpia olivat paitsi maisemat (hyvällä), myös eräs bussimatka Bellagiosta Comoon (ei niin hyvällä). Italialaiseen tyyliin ajo oli erittäin nykivää ja äkkijarrutuksia tapahtui usein. Bussi otettiin niin täyteen matkustajia kuin mahdollista, ja itse olin koko matkan ajan jumissa aivan bussin takaosassa. Täytyy sanoa, ettei toipumassa oleva kaulaparkani pitänyt tästä reilun tunnin matkasta lainkaan!

 

Arki ja syksy ovat jo alkaneet, mutta tästä elokuisesta lomasta jääneet muistot lämmittävät vielä pitkään. Taas jäi pieni pala sydäntä Italiaan.  

 

Vuosi 2024

Vuoden 2024 tammikuussa listasin toiveitani alkaneelle vuodelle. Etukäteen ei koskaan tiedä, millaiseksi vuosi muodostuu, joten siksi aina jännittää julkisesti ilmoitella omia toiveitaan. Kaikki toiveet eivät tokikaan toteutuneet, mutta moni asia kyllä. Tärkeimpinä toteutuneina tavoitteina työn osalta mainittakoon omalla alalla työskenteleminen, koejakson suorittaminen ja pysyvän erikoistumisoikeuden vastaanottaminen.

 

Tutkimustyö tarjosi vuoden aikana niin valtavia haasteita kuin onnistumisen iloakin. Kolmannen osatyön aineiston mukanaan tuomat ongelmat aiheuttivat harmaita hiuksia, mutta onneksi loppuvuotta kohti sekin kesyyntyi edes hieman. Esiinnyin ensimmäistä kertaa englanniksi keväällä ja sain ensikertalaiseksi valtavan hyvää palautetta. Lisäksi sain antaa englanniksi haastattelun kansainväliseen lehteen toisesta artikkelistani, mikä oli ehdottomasti yksi tutkimusvuoteni kohokohdista. Tämän vuoden jälkeen olen taas astetta valmiimpi tutkija, sillä moni mielensisäinen este on tänä vuonna ylitetty.

Koska teitä kaikkia tietenkin (eikös?) kiinnostaa, miten näille tavoitteilleni kävi, tässä värikoodattuna kaikki vuoden 2024 toiveeni:

• saisin väitöskirjani esitarkastukseen saakka
• suoriutuisin erikoistumisen koejaksosta kunnialla
• kasvaisin ammatillisesti yhä enemmän, mutta kohtuullisella hinnalla
• oma alani osoittautuisi minulle oikeasti omaksi
• terveysmurheeni pysyisivät kurissa
• ehtisin enemmän päivittää tätä blogia
• saisin ja saisimme elää mahdollisimman hyvää, tasaista ja tylsääkin arkea
• pääsisin taas paremmin kiinni säännöllisen liikunnan rytmiin
• syksyllä istuttamani kukkaset kukkisivat
• olisi paljon mukavia hetkiä yksin, perheen ja ystävien kanssa
• elämä kohtelisi meitä kaikkia hyvin
  

 

Yllättävän suuri osa tavoitteistani toteutui täysin ja loputkin edes osittain. Suuri osa asioista on sellaisia, joihin ei oikein itse voi täysin edes vaikuttaa. Esimerkiksi väitöskirjan saattaminen esitarkastukseen olisi vaatinut paitsi paljon omaa panostustani myös aineiston saamisen ajallaan sekä tietysti ohjausta. Koska syksyllä myös koin jälleen yhden leikkauksen ja siitä toipumisen, kolmen kuukauden mittainen tutkimusjakso typistyi kahden kuukauden mittaiseksi. Siksikin väitöskirjan valmistuminen siirtyy ensi vuoteen. Samalla tämä "luovuttaminen" oli kapinointia sisäistä suorittajaani vastaan, koska tosiasiassa minulla ei ole kiire mihinkään ja vuosi 2025 on aivan yhtä hyvä väittelyvuosi kuin tämäkin vuosi olisi ollut. 

Vuodelle 2025 jää tavoiteltavaksi paitsi tohtorintutkinnon valmistuminen, yleisen tasapainon (kts. yst. blogin nimi) etsiminen, oman paikan löytäminen erilaisista työympyröistä sekä harrastusten, etenkin liikunnan, mahduttaminen omaan, jokseenkin kiireiseen arkeen. Blogi jäi harrastuksistani ehkä eniten paitsioon, vaikka edelleenkin juuri pitkät, polveilevatkin tekstit ja ajatuksella valitut kuvat ovat minulle mieluisin tapa itseäni ilmaista. Kiireisestä arjesta kuitenkin kielii myös se, ettei kaikkea haluamaansa ehdi tekemään. Joskus tulee jälleen aika, jolloin vapaa-aikaa on enemmän kuin tarpeeksi. Ennen sitä nautitaan (niin paljon kuin mahdollista) ruuhkavuosista.

 

Kaikkinensa vuosi 2024 oli enemmän kaikkea kuin osasin kuvitella: parempi, haastavampi, raskaampi, opettavaisempi, onnellisempi. Mitä tuokaan tullessaan vuosi 2025?

 

Vuoden viimeisiä

En ymmärrä, mihin joulukuukin hurahti, mutta tässä sitä ollaan taas, aivan uuden vuoden kynnyksellä. Tänäkin jouluna olen ottanut kaiken ilon irti ja viettänyt joulua antaumuksella tähän saakka. 

 

 

 

Mutta asiaan, nimittäin vuoden 2023 kertaukseen. Aina tuntuu, että vuosi on mennyt "tekemättä mitään", joten muistin virkistykseksi sekä omien ponnisteluideni kunnioittamiseksi listaan vuoden olennaisimmat uutiset. (Rakastan kaikenlaisia koosteita, mikäli ette huomanneet jo edellisen blogini aikaan.)

 

Vuosi 2023 alkoi vähän hankalasti, kun koko perhe sairasteli kilpaa. Kevään ja kesän myötä sairastelut onneksi vähenivät ja työkin osin helpottui. Loppuvuosi toi taas toivottua vaihtelua perustyöhöni, kun sain rauhassa keskittyä oppimaan, kirjoittamaan, jäsentelemään asioita, löytämään omaa ääntäni niin tutkijana kuin ammattilaisenakin. Myös rauhallisesta joulun(alus)ajasta olen nauttinut tänä vuonna, sillä todennäköisesti tämä on ainakin hetkeen viimeinen tutkimusjaksoni, joka ajoittuu juuri vuoden viimeisiin kuukausiin.

 

 

Tässäpä siis vuoden 2023 suurimpia muutoksia, merkityksellisimpiä hetkiä ja muuten vain mieleen jääneitä juttuja:

1. Uusi blogi eli tämä. Olin unohtanut, miten ihanaa on kirjoittaa, vaikka olen kyllä blogitauon aikanakin kirjoitellut omia muistiinpanoja ja muita tekstejä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin vähän erilaista juuri siksi, kun sillä on yleisöä - ainakin jokunen on löytänyt myös tämän uuden blogini pariin, tervetuloa!

2. Terveyskeskusjakson suorittaminen, joka oli ajoittain melkoista tuskien taivalta, osittain tosi mukavaa ja enimmäkseen varsin opettavaista. Jakson päätyttyä päällimmäinen tunne oli helpotus, vaikken todellakaan usko, että jatkossakaan työelämässä tällä alalla pääsen ainakaan helpommalla.

3. Uusi koti, joka ostettiin muutaman kuukauden aktiivisen etsinnän jälkeen. Muutto sattui kevään pahimpaan päivystyssumaan, ja muuton jälkeisenä päivänä päivystäessäni olin aivan poikki. Siitäkin selvittiin, eikä reilun puolen vuoden asumisen perusteella ole vielä kertaakaan tätä valintaa tarvinnut katua.

 

 

4. Toinen osatyöni julkaistiin keväällä eikä tarvinnut edes lähettää kuin yhteen ainoaan lehteen. Tohtoriopintoihin kuuluvat kurssit valmistuivat myös tämän vuoden aikana, joten tohtorintutkinto on "enää" väitöskirjasta kiinni. Elämäni ensimmäinen kongressi, jossa esittelin tutkimustani, kävin keskusteluja ja seurasin monta päivää luentoja englanniksi oli hieno kokemus, joita toivon jatkossa lisää!

5. Tutkimustyöhön saadut apurahat (joiden turvin tälläkin hetkellä työskentelen) antavat joka kerta motivaatiota ja uskoa omaan työhön. Toki kielteiset päätökset kirveltävät, mutta kerta kerralta lyhyemmän aikaa.

6. Matkat ja retket perheen kanssa ja yksin lähelle ja kauemmas jäivät myös mukavina muistoina mieleen. Irtautuminen kotiympäristöstä on ajoittain vähintäänkin virkistävää ja ajoittain välttämätöntä, jotta pystyn ravistelemaan urautuneita arkirutiineja ja saamaan uutta näkökulmaa uusia kokemuksia unohtamatta.

7. Terveysmurheita on riittänyt koko vuodelle. Milloin olen ravannut tutkimuksissa, milloin hoidossa. Vuosien vaivojen jälkeen sain tänä vuonna jälleen yhden pitkäaikaissairauden diagnoosin monien muiden jatkoksi. Onneksi kyse ei ole mistään vakavasta, vaikka elämänlaatua kyseinen sairaus kieltämättä heikentääkin.

 

 

8. Suurimpina oivalluksinani koko vuodelta on jäänyt mieleen etenkin esiintymiseen liittyvien kurssien palautteet, joiden avulla viimein ymmärsin olevani juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vaikka kurssit käsittelivätkin esiintymistä, sain paljon positiivisia huomioita läsnäolostani ja persoonallisuudestani. Nuo kommentit kantavat minua vielä pitkään samoin kuin vuoden varrella potilailtani saamat kiitokset.

9. Saavutuksista yhtenä mainittakoon, että tänä vuonna juoksin (siis lenkkejä) ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Aloitin syksyllä tavoitteenani 5 kilometrin lenkki, ja tämä tavoite täyttyi eräänä syystalven päivänä. Tuli tosi hyvä mieli, sillä minulle juokseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

10. Merkityksellisimpiä hetkiä tänä vuonna ovat ehkä kuitenkin olleet ne pienet, arjen lomassa vastaan tulevat ohikiitävät onnen muruset: kasvun ihmeen seuraaminen, puhdas ilo, uuden oppimisen riemu, pakahduttava onnen tunne, yhteinen nauru. Näitä hetkiä toivon lisää ensi vuodelle!

 

  

Vuoden 2023 alussa olin huolissani monista asioista: siitä, miten vuosi menee, miten työssä sujuu, miten jaksan, sopeutuvatko lapset muutoksiin. Jälleen kerran olen saanut todeta, että asiat ovat menneet paljon paremmin kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Ensi vuonna odottavat uudet jännittävät kuviot, joita en melkein edes uskalla ajatella. Yritän silti muistaa, että harvoin tilanteet ovat niin kamalia kuin etukäteen kuvittelee. Ja vaikka olisivatkin, minä selviän siitäkin tavalla tai toisella.

 

 

 

Oikein hyvää vuodenvaihdetta! Mitä sinulle jäi tästä vuodesta mieleen?

 

Tohtoriopintoja ja apurahahakuja

Alkukevät on ollut melkoisen hektistä, kuten jo aiemmin täällä avauduin. Sairastelut sentään ovat nyt vähentyneet, ja lapset pysyneet terveinä suorastaan yllättävän pitkään. Keveämpää, sujuvampaa arkea tässä on kieltämättä kaivattukin! Töiden lisäksi - joissa jo niissäkin olisi ihan tarpeeksi tekemistä - olen muutaman viime kuukauden aikana paitsi saanut toisen artikkelini julkaistua, myös edistänyt tohtoriopintoja ja hakenut apurahoja seuraavia tutkimusjaksoja varten.

 

 

Tilastotieteen kurssi päättyi tenttiin reilu kuukausi sitten varsin onnistuneesti. Olipas muuten hauskaa istua tekemässä tenttiä pitkästä aikaa kuuden lääkisvuoden ajalta hyvin tutussa auditoriossa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sain kuin sainkin opiskeltua riittävästi ja tentistä pääsin kirkkaasti läpi. Heti tästä kurssista suoriutumisen jälkeen tosin alkoi Yleislääketieteen erityiskoulutukseen (YEK) liittyvä verkkokurssi, jossa tehtäviä tulee suorittaa viikoittain. Voitte ehkä kuvitella, mikä fiilis oli kuumeisena yrittää saada selkoa esimerkiksi kuntoutukseen liittyvistä kiemuroista. Onneksi toivuin kohtalaisen nopeasti, ja nyt ovat paremmin sujuneet myös ylimääräiset tehtävät. Enää yksi tehtävä jäljellä ja sen jälkeen seminaarit, mutta tarinoin YEK-asioista joskus toiste lisää.

 

Tohtoriopinnoista olen suorittanut nyt valtaosan, ja pakollisina jäljellä taitaa olla enää 6 opintopistettä. Kliinisessä tohtoriohjelmassa teoriaopintoja tarvitaan vain 30 opintopistettä eli noin puolen vuoden opinnot, mikä on minusta aika vähän. Yleisiä valmiustaito-opintoja eli nimensä mukaisesti yleispäteviä kursseja mm. tieteelliseen kirjoittamiseen, tutkimusmenetelmiin ja etiikkaan liittyen tarvitaan 5-15 op, tieteen- ja tutkimusalan opintoja (syvällisemmin omaan alaan liittyviä opintoja)15-25 op. Loput opintopisteet aion kerätä paitsi rahoitushakemuskurssista (josta toivottavasti saan hyviä vinkkejä!) myös konferenss(e)ista ja taisipa opintosuunnitelmassani olla vielä kurssi mediaviestinnästäkin. Alkusyksystä osallistun erääseen konferenssiin, jossa esittelen todennäköisesti posterin avulla omaa tutkimustani. Hyvä saada kokemusta myös esiintymisestä, sillä se on itselleni koko väitöskirjaprojektin hankalin osa-alue - onnea vain itselleni väitöstilaisuuteen!

 

 

  

Apurahat ovat itselleni - ainakin tällä hetkellä - ainoina rahoituslähteinäni tärkeitä. En ole kokenut apurahojen hakemista kovinkaan kuormittavana, sillä pidän kirjoittamisesta ja hakemusten täyttämisestä. Usein hakemuksiin tarvitaan samankaltaisia osioita, joihin on helppo muokata olemassa olevaa tutkimussuunnitelmaa. Tietysti työn ohessa myös apurahojen haku tuo oman lisänsä ja kuormituksensa, kun pitää pitää huoli deadlineista ja siitä, että saa kaikki liitteet toimitettua ajallaan. Juuri nyt haussa ovat myös yliopiston "palkkapaikat", mutta todennäköisesti en niitä hae, sillä pyrkimys on kuitenkin ensisijaisesti tehdä kliinistä työtä ja sitä kautta edistää erikoistumista. Toki lyhyiden tutkimusjaksojen osalta palkkapaikka houkuttelisi, sillä ovathan työsuhde-edut kiistattomat suhteessa apurahatutkijuuteen. Onneksi hakuaikaa on vielä jäljellä ja ehdin punnita hyötyjä ja haittoja.

 

Itse olen keskittynyt lähinnä pienempien apurahojen ja lyhyiden apurahakausien hakemiseen, sillä teen päätoimista tutkimusta vain muutamia kuukausia kerrallaan. Verottomana apurahoja saa vuositasolla vastaanottaa n. 25 000 e/v, minkä jälkeen apurahoistakin peritään veroa. Olen pyrkinyt siihen, että tuo raja ei ylittyisi, ja viime vuonna taisin nostaa apurahoja juuri tuon rajan alle, mikä oli odotuksiin nähden varsin hyvin. Tälle vuodelle on nostamatta yksi kannustusapuraha, jonka lisäksi olen hiljattain saanut yhden pienen apurahan ja toisen hieman suuremman. Näiden turvin on tarkoitus työskennellä loppuvuodesta muutaman kuukauden ajan. Tähänastinen apurahahakujeni onnistumisprosentti (saadut/haetut apurahat) on suunnilleen 50 %. Summien osuuksista en ole enää perillä, vaikka tarkkaa kirjaa pidänkin haetuista ja saaduista apurahoista.

 

 

Apurahakausilla kuukausi"palkka" on luonnollisesti huomattavasti pienempi kuin kliinistä työtä tehdessä, minkä vuoksi mielelläni haen työskentelyapurahojen lisäksi myös kannustusapurahoja, jotka voi käyttää haluamallaan tavalla tutkimusta edistämään. Apurahatyypistä riippuen on myös mahdollista tehdä keikkatyötä, ja olenkin jättänyt hakematta sellaisia apurahoja, jotka yksiselitteisesti kieltävät täysin muiden töiden tekemisen apurahakauden aikana. Tietysti paras tilanne olisi se, jos apurahojen turvin pystyisi tutkimusta tekemään ilman taloudellisia huolia, mutta se ei perheellisenä (ja nykyään myös asuntovelallisena) ole suinkaan itsestäänselvyys. Toki opiskeluaikojen niukkuus on opettanut pärjäämään ajoittain hyvinkin vähällä, mutta pidemmän päälle se ei ole hyvä ratkaisu.

 

Joka tapauksessa asiat näyttäisivät jälleen kerran lutviutuvan, vaikka välillä näyttää ja tuntuu pahalta eri suunnista tulevien odotusten ristipaineessa. Muutamia apurahapäätöksiä vielä tälle keväälle odottelen, enkä pistäisi pahakseni, jos saisin jokusen vielä odottamaan tulevia tutkimusjaksojani. Toistaiseksi viime aikoina on tullut pari hylsyä ja pari myönnettyä, mutta peukut pystyssä vielä käsittelyssä olevien osalta! Alustavasti olen ajatellut, että saattaisin saada väittelyluvan jo ensi vuonna (hui), joten yhteenvedon kirjoittamiseen lienee syytä varata aikaa ja rahoitusta luonnollisesti myös. Mutta nyt pitää keskittyä töihin sekä tietenkin muuttopuuhiin, sillä omakotiasuminen, täältä tullaan!

 

Tsemppiä alkavaan viikkoon ja kauniita kevätpäiviä!