Ihana arki

Tervetuloa, syyskuu! Mielelläni otan vastaan viileämmät, pimenevät illat, syksyn kirpeät aamut. Tästäkin kesästä selvittiin, vaikka se välillä oli kirjaimellisesti yhtä kaaosta. Koululaisten unirytmi kääntyi lomalla varkain aivan päälaelleen, vaikka kuinka yritimme pitää rutiineista kiinni. Lomakausi on töissä aina oma lukunsa, ja vaikka se jatkuikin aina elokuuhun saakka, loppukesää kohden tilanne helpotti.

 

Syksyn alku on, kuten olen moneen kertaan jo maininnut, itselleni vuoden toinen piste, jossa käyn läpi mennyttä ja tulevaa. Lääkisaikana oli selkeää, kun aina elo-syyskuussa alkoi uusi lukuvuosi, mutta sama on jatkunut valmistumisen jälkeenkin. Nyt on jo kolmas kerta, kun ajoitan tutkimusjaksoni syksylle alkamaan syys-lokakuussa. Edeltävinä vuosina olen pitänyt 5 kk ja 4 kk mittaiset jaksot, nyt edessä on "vain" 3 kk jakso. Yleensä siis olen työskennellyt kliinisessä työssä helmikuusta syksyyn saakka, mutta tänä vuonna palaan töihin jo joulukuussa. Saa nähdä, mitä siitä tulee, sillä vuosi vuodelta pimeintä vuodenaikaa on vaikeampi jaksaa, vaikka sitä toisaalta kovin rakastankin.

Mutta vielä ei olla talvessa. Nyt nautimme kauniista alkusyksyn päivistä, oman pihan sadosta ja uuden lukuvuoden mukanaan tuomasta innostuksesta. Paluu omiin harrastuksiin ilahduttaa joka kerta, vaikka tiedänkin jo nyt, että jossain vaiheessa kaipaan taas näitä leppoisia iltoja ilman erityisempää ohjelmaa.

Olen tykännyt työstäni todella paljon, ja on ihanaa, että on paikka, jonne palata tutkimusjakson jälkeen. Veronsa se kuitenkin vie, kun on niin paljon uutta opittavaa, uusia paikkoja, ihmisiä ja toimenkuvia. Siksi olen iloinen siitä, että voin vielä ainakin muutaman kuukauden keskittyä täysin tutkimukseen ja muuhun opiskeluun. 

 

Luvassa (ammatillisessa mielessä) alkaneelle syyslukukaudelle:

• kolmannen artikkelin analyysit ja kirjoittaminen
• yhteenvedon kirjoittaminen
  
• erikoistumiseen liittyviä johtamisopintoja 
• parit koulutukset
• asiantuntijaluentojen pitämistä ammattikorkeakouluopiskelijoille (apua)

 

Syksyn aikana tulee varmaankin pohdittua myös pidemmälle tähtääviä suunnitelmia, kuten erikoistumisen eri osa-alueita. Stressiä en näistä jaksa tässä vaiheessa ottaa, mutta luulenpa, että kun arki vähän rauhoittuu, jää aikaa ja tilaa miettiä elämän kuvioita enemmän. Iso urakka koejakson muodossa on tälle vuotta jo tehty, mutta vielä on toinen ponnistus edessä. Tavoitteena olisi saada väitöskirja esitarkastukseen, mikäli se vain on missään määrin mahdollista. Kapuloita on tullut rattaisiin vaikka mistä suunnasta, joten en jaksa siitäkään stressata. Mukavaahan se vain on, jos saan vielä väitöstutkimukseni parissa jatkaa tämän jälkeenkin. :D

 

Viikon olen nyt ollut tutkimusjaksolla, joskin kaikenlaista muutakin on ollut kalenterin täytteenä. Tänään sentään pääsin ensimmäistä kertaa "kunnolla" väitöskirjani pariin, ja mikäs sen parempaa!

Millä mielin siellä on palattu arkeen?

Erikoistuminen III: Koejakso

Puolivuotinen koejakso omalla alallani on ohi. Hyväksyntää ei tarvinnut jännittää, sillä jo puolivälissä minulle sanottiin väliarviossa, että koejakso hyväksytään, kun puoli vuotta on täynnä. En tiedä, kuinka tavallista tämä on, mutta pidän sitä ihan hyvänä merkkinä siitä, että olen valinnut itselleni sopivan alan. Tietysti erikoistuminen on jo itsessään kasvamista niin ammatillisesti kuin ihmisenä, mutta koska elämää ja työuraa takanani on jo, tunnen itseni, kiinnostuksenkohteeni ja osaamiseni jo melko hyvin. Uskon, että tämä myös näkyy ulospäin.

 

 

Koejakso on käytännössä ollut ihan tavallista työtä. Olen koko puolivuotisen työskennellyt akuuttipuolella eli päivystyksessä, tehovalvonnassa ja akuuttiosastolla sekä näiden lisäksi uudessa kuntoutusyksikössä, joka on tavallaan jatkumoa akuuttiosastotyölle. Poliklinikalle en vielä ole päässyt - tai joutunut, riippuu, miten asiaa katsoo. Koejakso eroaakin perustyöstä oikeastaan vain arviointien osalta. Koejakson aikana erikoistuva on - tai siltä se välillä tuntuu - suurennuslasin alla, ja hänen valmiuksiaan arvioidaan suhteessa erikoisalaan. Alku- ja loppukeskusteluiden lisäksi pidetään väliarvio. Keskusteluissa käydään lähikouluttajan kanssa kahden kesken läpi koejakson tavoitteet ja niiden saavuttaminen, erikoistujan omat kokemukset samoin kuin työyhteisön ajatuksia erikoistujasta ja tietysti tarpeen mukaan puututaan ongelmiin. 

 

Varsinaisesti erikoistumisen etenemistä arvioidaan EPA-arvioiden myötä. Luotettavasti osoitettu pätevyys (Entrustable Professional Activity, EPA) on uusi erikoistumisen osa-alue, jonka perusteella arvioidaan erikoistujan osaamisen kehittymistä. Asteikko on viisiportainen: 1 on alin ja 5 korkein arvio, jonka voi saada. Erikoistumisen alkuvaiheessa pyritään siihen, että toiminta onnistuu epäsuoran ohjauksen alaisena (EPA-arvio 3) esimerkiksi niin, että seniori on puhelimen päässä. Vuosien ja erikoistumisen edetessä tavoitteena on, että erikoistujasta kokemuksen myötä kasvaa itsenäinen erikoislääkäri. Koejaksoon kuului kaksi EPAa, potilaan haastattelu ja tutkiminen sekä etupäivystäjänä toimiminen. 

 

Mutta takaisin asiaan eli koejaksoon. Jännitin tätä jaksoa aika paljon etukäteen. Solahdin kuitenkin nopeasti työyhteisöön ja unohdin olevani arvioinnin kohteena. Onneksi unohdin, sillä olisi aika raskasta tehdä puoli vuotta töitä tietoisena siitä, että itseä arvioidaan jatkuvasti. Koejakson aikana olen saanut ainakin akuuttipuolesta hyvän käsityksen, samoin kuin yleisimmistä sairauksista, joita alallani hoidetaan. Olen kasvanut valtavasti oman alani ammattilaisena ja tiedän vielä paremmin kuin aiemmin, että tämä ala on minua varten. Koejakson perusteella tiedän myös sen, etten vuosikausia tässä perhetilanteessa pysty tekemään tätä tahtia töitä. Siksi aloitan vuoden alusta 80 % työajan.

 

Työ on ollut alkuun hyvin helppoa ja kevyttä, sitten raskaampaa, välillä kohtuutontakin. Olen jakson aikana myös käynyt keskusteluja työnkuvastani, jotta olen saanut rajattua työmäärääni kohtuullisemmaksi. Päivystykset ovat yksi iso kuormitustekijä varsinkin kesän lomakautena. Se on vaatinut paitsi itseltäni myös perheeltäni erilaista asennoitumista työhön ja muuhun elämään, vaikka päivystänyt olen aiemminkin, sillä tämän jakson aikana olen ensimmäistä kertaa lääkärinä työskennellyt myös öisin. 

 

Koejaksolla olen oppinut paljon, nauranut usein, itkenytkin välillä. On ollut etuoikeutettu olo siitä, että saan tehdä näin mukavaa, antoisaa, tärkeää ja merkityksellistä työtä. Ajoittain on tuntunut, että mieluummin tekisin mitä tahansa muuta, mutta niissä hetkissä lienee puhunut enemmän väsymys kuin minä. Toisinaan on pitänyt muistuttaa itseään ja muitakin siitä, että olen aivan alussa tässä työssä, eikä minulta voi odottaa sellaista suoriutumista kuin vaikkapa loppuvaiheen erikoistuvalta. Samalla olen kuitenkin nauttinut luottamuksesta, jota minua ja ammattitaitoani kohtaan on osoitettu, vaikka olenkin lääkärinä hyvin tuore tapaus.

 

Kaikkinensa näen koejakson hyvänä nimensä mukaisena testijaksona, jossa pääsee testaamaan, onko juuri tämä ala juuri minua varten. Minä suuntaan mielelläni nyt kohti lopullista erikoistumisoikeutta, sillä koejakso viimeistään varmisti, mikä minusta tulee isona. (Voi minusta tulla vielä isompana vaikka mitä muutakin, mutta asia kerrallaan!)

 

Kysymyksiä koejaksoon liittyen?

L O M A

Takana on ensimmäinen loma sitten helmikuisen töiden aloituksen. Lopetin työt perjantai-iltana, ja suuntasimme lomareissuun heti lauantaiaamuna. Lomatunnelmia saatte nyt kuvina, koska keskityin lähinnä nauttimaan hetkestä vailla sen ihmeempiä analysointeja. :D

 

 

 

Puolivahingossa päädyimme vuokraamaan mökin samalta seudulta, jossa kävimme lomalla kolme vuotta sitten. Tuolloin olin liian vaativan kandikesäni jäljiltä aivan rikki. Oli ilo huomata, etten nyt ole niin pahassa jamassa, vaikkei nykykuormitustani todellakaan voi väheksyä. Olen onnellinen siitä, että olen selvinnyt tähän asti!

 

Näimme sukulaisia, tutustuin paremmin juuriini. Olin vain. Ja luin. Pelailimme porukalla, seurasimme jalkapalloa ja yleisurheilua. 

 

 

Lomamatkoissa parasta on ehkä kuitenkin kotiinpaluu. Kukkaset, jotka pihalla ovat puhjenneet täyteen loistoon. Herneitä ekaa kertaa omalta pihalta. Ahomansikoita riitti tänäkin vuonna. Koti odotti meitä tyhjillään ja apeana, mutta täyttyi taas äänillä, elämällä ja ilolla. Omia hetkiä varastin yöunista, istuin kesäöinä yksin terassilla ajatuksineni.

 

 

 

Loma tiivistyy muutamaan sanaan: Luonto. Sade. Perhe. Yhdessäolo. Lämpö. Huolettomuus. Rakkaus. Lepo. Auringonpaiste. Rauha. 

 

 

Arjenkin alettua loma vielä lämmittää. ❤

Kohta lomalla

Tämä viikko vielä, sitten koittaa lyhyt mutta toivottavasti sitäkin antoisampi kesäloma! Viime aikoina työ on ollut ehkä innostavampaa kuin koskaan, mutta välillä myös kovin työlästä ja raskastakin. Työn kuormitustason huomaan olevan itselleni liikaa siinä vaiheessa, kun työt tulevat uniin ja etenkin, kun alan vapaa-ajalla kyseenalaistaa, teinkö töissä kaiken tarvittavan ja teinkö ne oikein. Vajaan viiden kuukauden aikana tämä on ollut onneksi tosi harvinaista, mutta loman lähestyessä stressitasot ovat jälleen nousseet tuoden mukanaan edellä mainittuja ikäviä lieveilmiöitä.

Koejakso on lopuillaan, kohta 5/6 takana. Vielä on tarvittavat arvioinnit pyytämättä (omalla alallani koejakson aikana arvioidaan potilaan haastattelu ja tutkiminen sekä etupäivystäjänä toimiminen). Pitänee aktivoitua tällä viikolla arviointien osalta, jottei tarvitse loman jälkeen enää niitä murehtia. Ehkä tiedättekin, kuinka paljon stressaan kaikennäköisiä arviointeja, joten puolivahingossa olen tullut lykänneeksi näitäkin arviointitilanteita pidemmälle kuin alunperin ajattelin.

 

Sitten viimeisimmän kuulumispostauksen olen entistäkin paremmin juurtunut uuteen työyhteisööni, löytänyt itselleni sopivia työtehtäviä ja varovaisesti alkanut ajatella/suunnitella koejakson jälkeisiä työkuvioita. On ollut ihanaa huomata, kuinka paljon luottamusta olen osakseni saanut niin kokeneemmilta kollegoilta kuin muiltakin ammattiryhmiltä - ja etenkin on ollut mahtavaa, että olen kokenut myös olevani tämän luottamuksen arvoinen. Onnelliseksi minut on tehnyt varsinkin se, kun pystyn työssäni hyödyntämään niin paljon myös aiempaa, arvokasta sairaanhoitajan työkokemusta.

Kaikkinensa omalla alalla työskentely on ollut kivaa. Täydellistä se ei tietenkään ole, mutta paljon mukavampaa ja innostavampaa kuin esimerkiksi tk-jaksolla. Olen tosi iloinen siitä, että tajusin tehdä tk-jakson pois alta heti valmistumisen jälkeen, koska nyt, kun olen päässyt oman alan työni makuun, tekee mieli vain jatkaa tällä tiellä. Totta kai pidätän itselläni oikeuden mielenmuutoksiin, koska elämästä ei ikinä tiedä, mutta juuri tässä, juuri nyt on hyvä olla.

 

 

Loma tulee todellakin tarpeeseen, sillä sen verran kaikkea uutta ja ihmeellistä on tullut vajaan viiden kuukauden aikana vastaan. Toisinaan tarkoituksella palautan mieleeni ensimmäisiä päiviä ja viikkoja uudessa työpisteessä, jotta muistan, kuinka kaukaa ja kauas olen tullut. Välillä on hyvä pysähtyä prosessoimaan nähtyä ja koettua, ja mikä tärkeintä, antaa töiden sijasta suurin osa ajastani heille, jotka ovat elämäni päärooleissa ❤ 

 

Juhannus oli tarkoituksella erittäin vähäeleinen ja rauhallinen. Olen sen verran väsynyt työstäni, etten suoraan sanottuna olisi jaksanutkaan matkata minnekään enkä seurustella kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa. On ihanaa, kun osaan nykyään tehdä tämänkaltaisia itselle sopivia ratkaisuja sen sijaan, että yrittäisin viimeisillä voimillani pinnistellä täyttääkseni jonkinlaisia sosiaalisia normistoja, joita oikeastaan en edes allekirjoita. Joka tapauksessa nyt vietettyäni lähes kokonaisen juhannuksen rakkaimpieni kanssa ja osan siitä ihan yksikseni peiton alla lueskellen koen saavuttaneeni sen, mitä vapailta toivon: lepoa, rauhaa ja latautumista. 

 

 

Enää muutama hassu työvuoro ennen lomaa. Nekin tuntuvat tässä vaiheessa kovin työläiltä. Joka tapauksessa päivät kuluvat, vuoro kerrallaan menee ohitse ja loma koittaa ihan kohta.

Tsemppiä muillekin puurtajille ja rentouttavaa lomaa lomailijoille!

 

Toivepostaus: my day

Voi apua, toivepostaukseni on ihan jäänyt vaille huomiota! Aloitin tämän postauksen jo pari kuukautta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Siispä nyt raotan teille mysteeriä siitä, millaista on erikoistuvan lääkärin elämä. Tosin ei siinä mitään mysteeriä ole, kun ihan tavallista elämää tässä eletään. Luonnollisesti yksityiskohtiin en mene etenkään työni osalta, vaikka se varmasti teitä erityisesti kiinnostaisi - kysymyksiä toki saa aina esittää, jos jokin jää mietityttämään! Päivävalinnassa näkyy uuden työn aloituksen aikaansaama väsymys, mutta varmaan ihan hyvä tuoda sitäkin puolta esille. 

 

5.30 

Herätys! (Tunnustan, että olen oppinut torkuttamaan sitten viime my day -postaukseni, eli nousen vasta 5.45)

5.45 - 6.45 

Aamutoimet, kahvin keittelyt, töihin valmistautuminen. Rakastan hiljaisia aamuja, kun muu perhe herää vasta silloin, kun minä olen jo lähtenyt. Tänään kuitenkin nuorin on seurana aamupalalla, sillä hänellä on flunssaa eikä hän saanut nukuttua kovin hyvin. Totuuden nimessä en saanut minäkään hänen tultuaan keskellä yötä viereeni köhimään ja pyörimään :D

6.45 - 7.45

Työmatkalla, vaatteiden vaihto töissä. Töitä aloittaessa yllätti taas, kuinka paljon pitää varata aikaa vaatteiden vaihtoon ja työpisteelle siirtymiseen. Terveyskeskustyössä oli niin helppoa ja nopeaa vaihtaa vaatteet omassa huoneessa ennen töiden aloittamista. 

 

 7.45 - 11.30

Työpäivä alkaa meetingillä, joka kestää puolisen tuntia. Sen jälkeen siirrymme osastolle, jossa jaamme potilaat, perehdymme heidän asioihinsa ja saamme kuulla hoitajien raportin. Osastokierrolle lähdemme tänään seniorin ja toisen erikoistuvan kanssa. Välillä kierrämme omat puoliskomme osastosta yksin, mutta välillä seniori on mukana ja oikein kiva niin. On mukava saada seurata, miten kokenut kollega tietyt tilanteet ja asiat hoitaa. 

Tällä kertaa mukanamme on myös vaihto-opiskelija, jolle välillä selitämme asiat englanniksi. Kierron jälkeen siirryn erikoistuvien kansliaan aloittelemaan kierron jälkeisiä paperihommia. Se jää kuitenkin haaveeksi, sillä vaihto-opiskelijaa kiinnostavat suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ja tiettyjen potilaiden hoito. Vastailen hänelle parhaani mukaan ja opin itsekin mm. sen, ettei hänen kotimaassaan erikoistumiseen kuulu pakollista tk-lääkärin työtä, toisin kuin vaikkapa meillä Suomessa.

11.30 - 12.00

Syömässä työpaikkaruokalassa toisen erikoistuvan ja vaihtarin kanssa. Näen yhtä kaveria, jonka kanssa vaihdan pari sanaa. Aina mukavaa nähdä tuttuja näinkin isossa sairaalassa!

12.00 - 15.30

Iltapäivällä teen osastolla paperihommia, epikriisejä, decursuksia, yhden B-lausunnon, reseptejä ja sen sellaista. Yksi kotiutus oli jo kierron jälkeen selvä, mutta vähän yllättäen tulee nopealla aikataululla toinen kotiutettava, joten iltapäivä hurahtaa nopeasti. Vielä on rutiineissa vähän hakemista, eikä ihme, sillä sen verran paljon tulee uutta asiaa joka päivä.

 

15.30 - 16.30

Kotimatkalla näen jopa auringon pilkahduksen, näin se päivä pitenee! Kotona odottaa flunssainen mutta varsin virkeä kuopus, jolla on paljon asiaa.

16.30 - 17.30

Päivällisaika. Osa lapsista on kavereillaan, mutta kotona olijoiden kesken jaetaan ruokailun lomassa päivän kuulumiset.

17.30 - 18.30

Lupasin hoitaa erään tutkimushomman tänään, joten eipä auta ei, kone esiin ja hommiin! Tunti siinä vierähtää, kun selvitän analyysiin tarvitsemiani tietoja. Naputtelen sähköpostiviestin ja lähetän sen eteenpäin. Rekisteröidyn erääseen symposiumiin, jonne olen aikeissa lähettää abstraktin. Kirjaan kalenteriin abstraktin lähettämisen deadlinen, jotta varmasti teen sen ajoissa.

18.30 - 

Yleistä peruselämää, lasten läksyjen varmistelua, huomisten tavaroiden etsimistä, iltapalan tarjoamista, pahimpien sotkujen siivoamista......

 

20.30

Lapset on saatu ruokittua ja iltatoimet tehtyä. Jokainen on rauhoittunut huoneeseensa. Itsekin vietän rauhallista iltaa lukemisen merkeissä. Tällä hetkellä kesken on Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras.

21.30 

Talo hiljenee, nyt nukkumaan! Huomenna sama rumba jatkuu. :)

 

------------------------------------------------------------------------

Tätä tekstiä lukiessa muistui taas mieleen tämän työn alkutaival. Muutamassa kuukaudessa olen tehnyt kaikenmoisia aluevaltauksia ja kokenut osaamisessa harppauksia, jollaisia en ikipäivänä olisi uskonut tulevan vastaan näin lyhyen erikoistumisen aikana. On ollut ihanaa löytää tehtäviä, joihin minä sovin ja jotka sopivat minulle täydellisesti. Erittäin arvokasta on ollut todeta, kuinka paljon hyötyä ja iloa kaikesta aiemmin koetusta ja tehdystä on minulle ammatillisesti ollut. ❤