L O M A

Takana on ensimmäinen loma sitten helmikuisen töiden aloituksen. Lopetin työt perjantai-iltana, ja suuntasimme lomareissuun heti lauantaiaamuna. Lomatunnelmia saatte nyt kuvina, koska keskityin lähinnä nauttimaan hetkestä vailla sen ihmeempiä analysointeja. :D

 

 

 

Puolivahingossa päädyimme vuokraamaan mökin samalta seudulta, jossa kävimme lomalla kolme vuotta sitten. Tuolloin olin liian vaativan kandikesäni jäljiltä aivan rikki. Oli ilo huomata, etten nyt ole niin pahassa jamassa, vaikkei nykykuormitustani todellakaan voi väheksyä. Olen onnellinen siitä, että olen selvinnyt tähän asti!

 

Näimme sukulaisia, tutustuin paremmin juuriini. Olin vain. Ja luin. Pelailimme porukalla, seurasimme jalkapalloa ja yleisurheilua. 

 

 

Lomamatkoissa parasta on ehkä kuitenkin kotiinpaluu. Kukkaset, jotka pihalla ovat puhjenneet täyteen loistoon. Herneitä ekaa kertaa omalta pihalta. Ahomansikoita riitti tänäkin vuonna. Koti odotti meitä tyhjillään ja apeana, mutta täyttyi taas äänillä, elämällä ja ilolla. Omia hetkiä varastin yöunista, istuin kesäöinä yksin terassilla ajatuksineni.

 

 

 

Loma tiivistyy muutamaan sanaan: Luonto. Sade. Perhe. Yhdessäolo. Lämpö. Huolettomuus. Rakkaus. Lepo. Auringonpaiste. Rauha. 

 

 

Arjenkin alettua loma vielä lämmittää. ❤

Kohta lomalla

Tämä viikko vielä, sitten koittaa lyhyt mutta toivottavasti sitäkin antoisampi kesäloma! Viime aikoina työ on ollut ehkä innostavampaa kuin koskaan, mutta välillä myös kovin työlästä ja raskastakin. Työn kuormitustason huomaan olevan itselleni liikaa siinä vaiheessa, kun työt tulevat uniin ja etenkin, kun alan vapaa-ajalla kyseenalaistaa, teinkö töissä kaiken tarvittavan ja teinkö ne oikein. Vajaan viiden kuukauden aikana tämä on ollut onneksi tosi harvinaista, mutta loman lähestyessä stressitasot ovat jälleen nousseet tuoden mukanaan edellä mainittuja ikäviä lieveilmiöitä.

Koejakso on lopuillaan, kohta 5/6 takana. Vielä on tarvittavat arvioinnit pyytämättä (omalla alallani koejakson aikana arvioidaan potilaan haastattelu ja tutkiminen sekä etupäivystäjänä toimiminen). Pitänee aktivoitua tällä viikolla arviointien osalta, jottei tarvitse loman jälkeen enää niitä murehtia. Ehkä tiedättekin, kuinka paljon stressaan kaikennäköisiä arviointeja, joten puolivahingossa olen tullut lykänneeksi näitäkin arviointitilanteita pidemmälle kuin alunperin ajattelin.

 

Sitten viimeisimmän kuulumispostauksen olen entistäkin paremmin juurtunut uuteen työyhteisööni, löytänyt itselleni sopivia työtehtäviä ja varovaisesti alkanut ajatella/suunnitella koejakson jälkeisiä työkuvioita. On ollut ihanaa huomata, kuinka paljon luottamusta olen osakseni saanut niin kokeneemmilta kollegoilta kuin muiltakin ammattiryhmiltä - ja etenkin on ollut mahtavaa, että olen kokenut myös olevani tämän luottamuksen arvoinen. Onnelliseksi minut on tehnyt varsinkin se, kun pystyn työssäni hyödyntämään niin paljon myös aiempaa, arvokasta sairaanhoitajan työkokemusta.

Kaikkinensa omalla alalla työskentely on ollut kivaa. Täydellistä se ei tietenkään ole, mutta paljon mukavampaa ja innostavampaa kuin esimerkiksi tk-jaksolla. Olen tosi iloinen siitä, että tajusin tehdä tk-jakson pois alta heti valmistumisen jälkeen, koska nyt, kun olen päässyt oman alan työni makuun, tekee mieli vain jatkaa tällä tiellä. Totta kai pidätän itselläni oikeuden mielenmuutoksiin, koska elämästä ei ikinä tiedä, mutta juuri tässä, juuri nyt on hyvä olla.

 

 

Loma tulee todellakin tarpeeseen, sillä sen verran kaikkea uutta ja ihmeellistä on tullut vajaan viiden kuukauden aikana vastaan. Toisinaan tarkoituksella palautan mieleeni ensimmäisiä päiviä ja viikkoja uudessa työpisteessä, jotta muistan, kuinka kaukaa ja kauas olen tullut. Välillä on hyvä pysähtyä prosessoimaan nähtyä ja koettua, ja mikä tärkeintä, antaa töiden sijasta suurin osa ajastani heille, jotka ovat elämäni päärooleissa ❤ 

 

Juhannus oli tarkoituksella erittäin vähäeleinen ja rauhallinen. Olen sen verran väsynyt työstäni, etten suoraan sanottuna olisi jaksanutkaan matkata minnekään enkä seurustella kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa. On ihanaa, kun osaan nykyään tehdä tämänkaltaisia itselle sopivia ratkaisuja sen sijaan, että yrittäisin viimeisillä voimillani pinnistellä täyttääkseni jonkinlaisia sosiaalisia normistoja, joita oikeastaan en edes allekirjoita. Joka tapauksessa nyt vietettyäni lähes kokonaisen juhannuksen rakkaimpieni kanssa ja osan siitä ihan yksikseni peiton alla lueskellen koen saavuttaneeni sen, mitä vapailta toivon: lepoa, rauhaa ja latautumista. 

 

 

Enää muutama hassu työvuoro ennen lomaa. Nekin tuntuvat tässä vaiheessa kovin työläiltä. Joka tapauksessa päivät kuluvat, vuoro kerrallaan menee ohitse ja loma koittaa ihan kohta.

Tsemppiä muillekin puurtajille ja rentouttavaa lomaa lomailijoille!

 

Toivepostaus: my day

Voi apua, toivepostaukseni on ihan jäänyt vaille huomiota! Aloitin tämän postauksen jo pari kuukautta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Siispä nyt raotan teille mysteeriä siitä, millaista on erikoistuvan lääkärin elämä. Tosin ei siinä mitään mysteeriä ole, kun ihan tavallista elämää tässä eletään. Luonnollisesti yksityiskohtiin en mene etenkään työni osalta, vaikka se varmasti teitä erityisesti kiinnostaisi - kysymyksiä toki saa aina esittää, jos jokin jää mietityttämään! Päivävalinnassa näkyy uuden työn aloituksen aikaansaama väsymys, mutta varmaan ihan hyvä tuoda sitäkin puolta esille. 

 

5.30 

Herätys! (Tunnustan, että olen oppinut torkuttamaan sitten viime my day -postaukseni, eli nousen vasta 5.45)

5.45 - 6.45 

Aamutoimet, kahvin keittelyt, töihin valmistautuminen. Rakastan hiljaisia aamuja, kun muu perhe herää vasta silloin, kun minä olen jo lähtenyt. Tänään kuitenkin nuorin on seurana aamupalalla, sillä hänellä on flunssaa eikä hän saanut nukuttua kovin hyvin. Totuuden nimessä en saanut minäkään hänen tultuaan keskellä yötä viereeni köhimään ja pyörimään :D

6.45 - 7.45

Työmatkalla, vaatteiden vaihto töissä. Töitä aloittaessa yllätti taas, kuinka paljon pitää varata aikaa vaatteiden vaihtoon ja työpisteelle siirtymiseen. Terveyskeskustyössä oli niin helppoa ja nopeaa vaihtaa vaatteet omassa huoneessa ennen töiden aloittamista. 

 

 7.45 - 11.30

Työpäivä alkaa meetingillä, joka kestää puolisen tuntia. Sen jälkeen siirrymme osastolle, jossa jaamme potilaat, perehdymme heidän asioihinsa ja saamme kuulla hoitajien raportin. Osastokierrolle lähdemme tänään seniorin ja toisen erikoistuvan kanssa. Välillä kierrämme omat puoliskomme osastosta yksin, mutta välillä seniori on mukana ja oikein kiva niin. On mukava saada seurata, miten kokenut kollega tietyt tilanteet ja asiat hoitaa. 

Tällä kertaa mukanamme on myös vaihto-opiskelija, jolle välillä selitämme asiat englanniksi. Kierron jälkeen siirryn erikoistuvien kansliaan aloittelemaan kierron jälkeisiä paperihommia. Se jää kuitenkin haaveeksi, sillä vaihto-opiskelijaa kiinnostavat suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ja tiettyjen potilaiden hoito. Vastailen hänelle parhaani mukaan ja opin itsekin mm. sen, ettei hänen kotimaassaan erikoistumiseen kuulu pakollista tk-lääkärin työtä, toisin kuin vaikkapa meillä Suomessa.

11.30 - 12.00

Syömässä työpaikkaruokalassa toisen erikoistuvan ja vaihtarin kanssa. Näen yhtä kaveria, jonka kanssa vaihdan pari sanaa. Aina mukavaa nähdä tuttuja näinkin isossa sairaalassa!

12.00 - 15.30

Iltapäivällä teen osastolla paperihommia, epikriisejä, decursuksia, yhden B-lausunnon, reseptejä ja sen sellaista. Yksi kotiutus oli jo kierron jälkeen selvä, mutta vähän yllättäen tulee nopealla aikataululla toinen kotiutettava, joten iltapäivä hurahtaa nopeasti. Vielä on rutiineissa vähän hakemista, eikä ihme, sillä sen verran paljon tulee uutta asiaa joka päivä.

 

15.30 - 16.30

Kotimatkalla näen jopa auringon pilkahduksen, näin se päivä pitenee! Kotona odottaa flunssainen mutta varsin virkeä kuopus, jolla on paljon asiaa.

16.30 - 17.30

Päivällisaika. Osa lapsista on kavereillaan, mutta kotona olijoiden kesken jaetaan ruokailun lomassa päivän kuulumiset.

17.30 - 18.30

Lupasin hoitaa erään tutkimushomman tänään, joten eipä auta ei, kone esiin ja hommiin! Tunti siinä vierähtää, kun selvitän analyysiin tarvitsemiani tietoja. Naputtelen sähköpostiviestin ja lähetän sen eteenpäin. Rekisteröidyn erääseen symposiumiin, jonne olen aikeissa lähettää abstraktin. Kirjaan kalenteriin abstraktin lähettämisen deadlinen, jotta varmasti teen sen ajoissa.

18.30 - 

Yleistä peruselämää, lasten läksyjen varmistelua, huomisten tavaroiden etsimistä, iltapalan tarjoamista, pahimpien sotkujen siivoamista......

 

20.30

Lapset on saatu ruokittua ja iltatoimet tehtyä. Jokainen on rauhoittunut huoneeseensa. Itsekin vietän rauhallista iltaa lukemisen merkeissä. Tällä hetkellä kesken on Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras.

21.30 

Talo hiljenee, nyt nukkumaan! Huomenna sama rumba jatkuu. :)

 

------------------------------------------------------------------------

Tätä tekstiä lukiessa muistui taas mieleen tämän työn alkutaival. Muutamassa kuukaudessa olen tehnyt kaikenmoisia aluevaltauksia ja kokenut osaamisessa harppauksia, jollaisia en ikipäivänä olisi uskonut tulevan vastaan näin lyhyen erikoistumisen aikana. On ollut ihanaa löytää tehtäviä, joihin minä sovin ja jotka sopivat minulle täydellisesti. Erittäin arvokasta on ollut todeta, kuinka paljon hyötyä ja iloa kaikesta aiemmin koetusta ja tehdystä on minulle ammatillisesti ollut. ❤

Koejakson puoliväli

Välillä on huvittavaa havahtua tosiasioihin eli vaikkapa siihen, että etukäteen stressiä aiheuttanut koejaksoni on jo puolivälissä - tai oikeammin sen yli, koska toukokuukin on jo loppupuolella. Koejakso on jo nimenä huoltaherättävä, koska ainakin itselleni tulee siitä sellainen olo ikään kuin koko jakson ajan minua testattaisiin jotenkin. Tavallaan niin onkin, mutta toisena puolena myös minä kokeilen, viihdynkö työssäni kyseisessä yksikössä ja onko kyseessä oma alani.

 

Sen suuremmitta pohjustuksitta suoraan asiaan, eli hyvin menee edelleen. Olen oppinut paljon, sopeutunut työyhteisöön ja työtahtiin ja jopa selviytynyt tähänastisista päivystyksistäni. Koejakson puolivälin paikkeilla pidetään väliarvio, jossa lähikouluttajan kanssa käydään läpi, onko tavoitteet saavutettu, löytyykö huolenaiheita/kehittämiskohteita ja kuinka jatketaan eteenpäin. Väliarvio tuli eteen vähän yllättäen, enkä ehtinyt sitä sen kummemmin stressata. Onneksi stressin aihetta ei todellisuudessa myöskään ollut, vaan todettiin, että koejakson tavoitteet on saavutettu, pärjään erikoistumisen vaiheeseen nähden hyvin ja että koejakso hyväksytään, kun puoli vuotta on täynnä. Positiivinen väliarvio tietenkin aiheutti helpotuksen huokauksen, sillä olisihan ollut kamalaa, jos työyhteisössä olisi ollut aivan erilainen käsitys minusta ja soveltuvuudesta alalle kuin itselläni.

 

Koko kolme kuukautta olen pyörinyt "akuuttipuolella" eli päivystyksessä, tehovalvonnassa ja osastotyössä. Näistä lempipaikkani taitaa olla osasto, sillä pidän rutiineista ja siitä, että jo aamulla on suurin piirtein tiedossa, mitä kaikkea päivään mahtuu. Tykkään kovasti ihmisten kanssa asioiden läpikäynnistä ja osastolla siihen on luonnollisesti paremmin aikaa ja mahdollisuus kuin päivystyksessä. Pidempiaikaisten suunnitelmien laatiminen on minulle luontaista, mikä on hyödyksi osastolla mutta välillä haitaksi päivystystyössä, jossa pitäisi osata suhtautua riittävän lyhyellä tähtäimellä. Kirjallisia töitä, kuten epikriisejä teen varsin mielelläni myöskin, joskin teho-osastolta toisaalle siirtyvistä potilaistakin näitä pääsee tekemään.

 

Täytyy silti sanoa, että olen ottanut päivystystyönkin haltuun paljon paremmin kuin ikinä osasin etukäteen kuvitella. Oli kauheaa aloittaa taas päivystyksessä vuosien tauon jälkeen, kun muistin asioita ja käytäntöjä vähän, mutten kuitenkaan tarpeeksi. Lisäksi painolastina oli ymmärrys oman roolini vaativuudesta sairaalan ainoana oman alani etupäivystäjänä. Yllättävää kyllä sain nopeasti rutiinia päivystystyöhön ja hurjasti uutta oppia, kun vietin päivystyksessä useamman viikon putkeen. 

 

Akuuttityössä on oma hohtonsa, sen myönnän: on superia olla itse se, joka pääsee diagnoosiin (jos pääsee), löytää kaikenlaista kiinnostavaa ja saa tehtyä oikeita asioita. Erikoissairaanhoidon päivystys on erityyppistä kuin perusterveydenhuollossa ja vaikuttaa ainakin toistaiseksi sopivan minulle ihan hyvin. Vuorojen kiireisyys vaihtelee paljon, mutta pääosin työtahti on ollut jos ei maltillinen, ainakin siedettävä. Mukaan mahtuu kuitenkin päiviä ja öitä, jolloin taukoja ei yksinkertaisesti ehtinyt pitää juuri lainkaan. Olenkin hyvin tyytyväinen siihen, ettei omassa yksikössäni tehdä 24 tunnin työvuoroja.

 

Tällä hetkellä olen työni suhteen tietynlaisessa suvantovaiheessa. Enää ei aamuisin jännitä mennä töihin (juu, olen heitä, joita viikkoja/kuukausia pienesti jännittää, mitä kaikkea töissä tulee vastaan) ja perustyö on alkanut jo rutinoitua, vaikka totta kai opittavaa riittää ihan varmasti koko erikoistumisen ajalle. Viime viikkojen kuormitusta joudun vielä hetken tasailemaan, mutta todella toivon, että ehdin kunnolla hengähtää, ennen kuin kesälomakausi ylimääräisine päivystyksineen alkaa.

Kauniita päiviä itse kullekin!

Palautumisharjoituksia

Ja näin ollaan jo huhtikuun puolivälissä! Pääsiäislomasta on jo aikaa, mutta se lämmittää edelleen siinä määrin, että kuvitan tämän tekstin pirteillä pääsiäiskuvilla. Työ on monista syistä taas tuntunut raskaammalta, joten neljän päivän vapaa tuli todella tarpeeseen. Mikään aktiiviloma pääsiäinen ei meille ollut, ennemmin päinvastoin, sillä kotoilimme oikein urakalla. Sentään pääsiäismaanantaina kutsuimme ystäväperheen kyläilemään. Viime vuodesta poiketen sain tämän pääsiäisen viettää ilman päivystyksiä, ja kyllä vaan vapaapäiviä osaa arvostaa enemmän, kun tietää, etteivät ne ole itsestäänselvyys. 

 

 

Palautuminen työstä ja muusta elämän rasituksesta on itselleni yksi jatkuvan oppimisen ja opettelun kohde. Olen elänyt elämää, jossa en ole oikeastaan koskaan palautunut, vaan väsyneenäkin lisännyt vain kierroksia, jotta saisin kaiken "pakollisen" tehtyä. Sitten tuli stoppi ja toinen ääripää, tunne siitä, etten ehdi enkä jaksa yhtään mitään. Edelleenkin, kun on elämässä paljon meneillään, menen herkästi suorittajamoodiin, jossa asiat kyllä tapahtuvat, mutta palautuminen unohtuu. Siksi vaatii erityistä huomiota, jotta tulen tehneeksi asioita myös ihan vain siksi, että niistä on minulle iloa, ei pelkästään hyötyä jollekin tai joillekin. Pääsiäislomalla esimerkiksi maalasin lasten kanssa vesiväreillä pitkästä aikaa ❤

Useat useat kerrat olen kirjoittanut, että tavallinen arki on parasta, ja niin se onkin. Rutiinit, koulu, päivähoito, työ, harrastukset tuovat elämään vakautta, vaikka spontaaniudellekin on oltava oma tilansa. Pääsiäisen jälkeen sairastimme lähes koko perhe peräkanaa. Sen seurauksena olin vielä tämän viikon alussa vähän puolikuntoinen, mikä yhdistettynä hektisiin päivystysvuoroihin ei todellakaan ollut kovin elähdyttävä kokemus. Joka vuoron jälkeen oli kuitenkin ensisijaisesti helpottunut olo siitä, että selvisin taas.

 

Tämän viikon suurin ilon ja ihmetyksenkin aihe onkin ollut se, kuinka lopulta nopeasti olen sopeutunut päivystystyöhön. Olin lähes unohtanut, kuinka ihanaa on olla töissä yöaikaan, kun hoidetaan vain pakolliset, ja suurin osa kansalaisista on unten mailla. Samoin päiväsaikaan hiljaisessa kodissa puuhastelu ja rentoutuminen on minulle kovin harvinaista ja siksi aivan ihanaa. Erityisesti olen nauttinut siitä, että ennen yövuoroja olen saanut olla läsnä lasten aamutoimissa, sillä yleensä olen jo lähtenyt töihin, kun he vasta heräilevät.

 

Valon määrä lisääntyy vähitellen, ja toistaiseksi työnkin suhteen on kirkkaat näkymät. Mitään en pidä itsestäänselvyytenä, joten jokaisesta päivästä, josta olen selviytynyt omasta mielestäni edes jokseenkin kunnialla, olen kiitollinen. Palautumisharjoituksia tarvitsen edelleen, mutta pian niistä pitävät huolen pihatyöt ja keväisen kasvun ihmeen seuraaminen! Jotakin pientä kukkapenkistä jo nouseekin, ja tuskin maltan odottaa, että pääsen kunnolla pihapuuhiin. Löytyykös sieltä muita puutarhanhoitoon hurahtaneita? :D

Aurinkoista uutta viikkoa!