Väitöskirjatutkijana IV: Ennen väitöstä

Väitöskirjatutkijana elo on jo historiaa, sillä tutkintotodistuskin sujahti sähköpostiin tammikuussa. Arki on vienyt mennessään, joten vähän on kirittävää väitöspostaustenkin osalta. Vielä pari postausta on tulossa väitöskirjatutkijan arkeen ja elämään liittyen, sillä väitöskin on kokonaan käsittelemättä. Mutta ennen väitökseen hyppäämistä pitää käsitellä matka kohti väitöspäivää.

Aika ennen väitöstä oli varmaankin hektisintä, mitä olen koskaan elänyt. Koska tapahtumien aikataulu lienee jäänyt epäselväksi, ajattelin tehdä oikein aikajanan kaikista väitöstä edeltäneistä kuvioista. Ehkäpä tämä auttaa (tai sitten ei) jotakuta joskus suunnittelemaan omaa aikatauluaan.

Olisin alunperin halunnut väitellä jo loppuvuonna 2024, mutta koska kolmannen artikkelini aineisto viivästyi niin, etten ehtinyt analyyseja aloittaa ennen erikoistumisen puolivuotista koejaksoa, kävi väistämättä niin, että väitös siirtyi vuodella eteenpäin. Viime syksynä olisin toivonut ehtineeni jo esitarkastukseen saakka, mutta niin ei käynyt. Lopulta alkuvuodesta toin toiveeni esiin, ja kesällä alettiin suunnitella väitöstä toden teolla.

Moni asia meni omalla kohdallani nurinkurisesti, sillä valmistelin väitöstä ja karonkkaa hyvin paljonkin etukäteen. Tämä siksi, koska osasin odottaa, että väitöstä edeltävä aika loppuu väkisinkin kesken. 

MAALISKUU 2025

Tiedevapaata töistä 3 viikkoa. Kirjoitin yhteenvetoa ja 3. artikkelia, suunniteltiin alustavasti väitöspäivää loppuvuodelle 2025 (oma toiveeni) / alkuvuodelle 2026 (ohjaajien suositus). Tässä vaiheessa alettiin pohtia esitarkastajia ja vastaväittäjää. Toivoin, että kaikki olisivat Suomesta, jotta voin varmasti pitää väitöksen suomeksi - ei itseäni ajatellen, vaan yleisöä, etenkin lapsiani.

Ostin lomareissulla pk-seudulla UFFilta itselleni mekon väitökseen. 

HUHTIKUU 2025

Tietokoneeni hajosi ja vei mennessään kaikkia ihania muistoja, mutta myös mm. 15 sivua väitöskirjani yhteenvedosta ja kaikki yli 1000 vuosien varrella keräämääni lähdeviitettä. Hetkellisesti olin kohtuullisen syvällä kuopassa, kun tuntui, ettei missään ole mitään järkeä enkä varmasti saa kirjaa koskaan valmiiksi. Mutta sieltäkin noustiin, koska syvimmässäkään kuopassa en viihdy kovin kauaa.

TOUKOKUU 2025

Pidimme viimeisen palaverin ohjaajien kanssa. Tässä vaiheessa väitöskirja alkoi muotoutua sellaiseksi, kuin se lopulta on. Ohjaajat antoivat vielä joitakin vinkkejä siitä, mitä lisätä, mitä vähentää, ennen kuin aloin muokata yhteenvetoa viimeistä kertaa. 

3. artikkeli eteni tässä rinnalla jatkuvasti.

Toukokuussa vastaväittäjäni varmistui, mikä teki tilanteesta taas vähän todellisempaa!

 

KESÄKUU 2025

Ennen juhannusta lähetin "viimeisen version" ohjaajille kommentoitavaksi. Sain stilisointiin hyviä vinkkejä ja ehdotuksia, joita sitten toteutin oman harkintani mukaan.

Toinen esitarkastajista oli tässä vaiheessa lupautunut työhön. 

HEINÄKUU 2025

Heinäkuun alkuun mennessä sain yhteenvedon korjaukset tehtyä ja lähetettyä sen kielentarkistukseen. Myös 3. artikkelin laitoin kielentarkistukseen heinäkuun lopussa. Yhteenveto palautui omastaan päivää myöhemmin.

ELOKUU 2025

Vuoden toinen tiedevapaani. Elokuun alussa löytyi toinenkin esitarkastaja. Samoihin aikoihin esitarkastusaika muuttui kahdesta kuukaudesta kuukaudeksi, mikä herätti toiveitani siitä, että ehtisin kuin ehtisinkin väitellä vielä saman vuoden puolella.

Elokuun lopulla tein väitöskirjalleni plagiaatintunnistuksen ja aloitin esitarkastusprosessin. Lähetin myös 3. artikkelin lehteen. Sovin väitöspäivän alustavasti vastaväittäjän ja ohjaajieni kanssa.

 

SYYSKUU 2025

Esitarkastus alkoi lopulta syyskuun toisella viikolla. Syyskuun lopulla artikkeli tuli hylättynä takaisin vertaisarvioinnin jälkeen 1. lehdestä ja submittoin sen 2. lehteen.

Varasin väitössalin ja kahvitilan, karonkkapaikan ja kampaamoajan väitöspäivälle. Aloin myös suunnitella väitöspäivän somistuksia ja muita valmisteluita. 

LOKAKUU 2025 

Lokakuun alussa kävin toisen esitarkastajan kanssa hänen lausuntonsa läpi. Oli helpotus kuulla, että puoltava lausunto on tulossa. Toinen esitarkastaja taas ei ollut tietoinen tiukentuneesta esitarkastusajasta, joten hänen lausuntonsa viivästyi kahdella viikolla. Sekin oli puoltava.

Lopulta väittelyluvan sain 5 viikkoa ja 5 päivää ennen väitöspäivää. Heti väittelyluvan saatuani otin yhteyttä väitöskirjojen julkaisusarjan päätoimittajaan, jolle lupasin laittaa kirjan mahdollisimman nopeasti nähtäville. Tein esitarkastajien korjaukset ja ulkoasuun liittyvät muokkaukset yhden viikonlopun aikana. Silloin myös pyysin väitöskirjalleni sarjanumeron ja julkaistuille artikkeleilleni varmistin uudelleenjulkaisuluvat. Toimittaja toi vielä esiin muutamia muutostarpeita, jotka vielä korjasin.

3. artikkeli tuli toisesta lehdestä suorana hylkynä takaisin, joten lähetin sen lehteen numero 3.  Kävin myös seuraamassa kollegani väitöksen samassa salissa ja kahvitustilassa, jossa oma väitökseni pidettäisiin. Sain häneltä paitsi väitöskirjan malliksi, myös hyviä vinkkejä itse tilaisuuteen ja järjestelyihin.

MARRASKUU 2025

Marraskuun alkupäivinä väitöskirja lähti painoon. Väitöskuva ei ehtinyt ihan tähän mukaan, mutta seuraavana päivänä onneksi sain käytyä kuvassa ja lähetettyä sen painoon. Vedos tuli tarkastettavaksi muutamassa päivässä. Tarkastin ja korjailin sitä vielä 3 päivän ajan, minkä jälkeen annoin väitöskirjalle painoluvan.

Painossa meni odotettua lyhyemmän aikaa, ja väitöskirjat tulivat kotiovelle viikko painoluvan antamisen jälkeen, reilut 2 viikkoa ennen väitöstä. 

Marraskuun lopussa viikon lomallani vielä askartelin paikkakortteja, säädin yksityiskohtia, ostin itselleni ja lapsille tarpeelliset asusteet ja yritin parhaani mukaan valmistautua väitökseen. 

JOULUKUU 2025

1.12.2025 oli edeltävän illan illallinen, jolloin tapasin myös vastaväittäjäni ensimmäistä kertaa. Ilta oli mukava ja helpotti kyllä omaa jännitystäni. Illalla treenattiin vielä siskojen kanssa seuraavan päivän esiintymistä varten, tosin taisi harjoittelu mennä hillittömäksi nauramiseksi :D

2.12.2025 väitös! Tästä päivästä tulee erillinen postauksensa.

Kysyttävää väitösvalmisteluihin tai aikatauluihin liittyen? 

Väitöskirjatutkijana III: Julkaisuprosessit

Heippahei, nyt kun väitös on jo takana päin, lienee syytä tuutata loputkin luvatut postaukset esiin! Aiemmin olen kirjoittanut väitöskirjatutkijan työstä ja rahoituksesta. Reilu vuosi sitten, kun kyselin, montaa kiinnostivat myös lääketieteen alan julkaisuprosessit. Tässä siis omia kokemuksiani aiheesta.

 

Julkaisusarjan valinta

Lääketieteen alalla valinnanvaraa riittää niin kohdelehtien tason kuin aihepiirinkin puolesta. Valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska oikein kohdennettu valinta johtaa todennäköisemmin toivottuun lopputulokseen. Valinnassa voivat auttaa paitsi ohjaajien suositukset, myös omissa artikkeleissa käytettyjen lähteiden hyödyntäminen ja niistä vinkkien hakeminen. JUFO-portaalista (Julkaisufoorumi) voi etsiä kohdelehtensä ja arvioida sen tasoa. JUFO-luokitus on 0-3, joista 1 on perustaso, 2 johtava taso ja 3 korkein taso. Nollatasolla ovat ne arvioidut kanavat, jotka eivät täytä tason 1 kriteerejä. 

Julkaisuprosessien rakenne ja kesto

Omalla alallani koen, että arviointi- ja julkaisuprosessit ovat moneen muuhun alaan verrattuna varsin lyhytkestoisia. Artikkelin lähetyksen jälkeen useimmin se etenee vertaisarviointiin, josta kommentit tulevat noin kuukauden kuluessa. Päätökset siis tehdään melko nopeasti, ja onneksi niin, koska mikään ei ole rasittavampaa kuin odotella kuukausitolkulla vaikkapa hylkäävää päätöstä. Lienee hyvin harvinaista, että artikkeli julkaistaisiin sellaisenaan. Useimmin arvioijat ehdottavat joko suuria (major revisions) tai pieniä muutoksia (minor revisions), joskus toki myös hylkäämistä tai kohdentamista toiseen julkaisusarjaan.

 

  

Omat kokemukseni

1) Ensimmäisen artikkelini julkaisuun meni yli vuosi ja lehtiä kokeiltiin kolme ennen kuin tärppäsi. Jokaisella kerralla sain vertaisarvioijilta kommentit, joiden mukaan tein korjauksia. Korjauskierroksiakin tuli kaksi ennen kuin artikkeli lopulta julkaistiin. Toisin sanoen sain tähän yhteen artikkeliin matkan varrella neljät arviot, ennen kuin julkaisua puollettiin sellaisenaan.

2) Toinen artikkeli julkaistiin ensimmäisessä lehdessä, jonne se lähetettiin. Tarvittiin yksi korjauskierros ja aikaa meni yhteensä vain 2,5 kk. 

3) Kolmannen artikkelini tuli olla lähetettynä lehteen ennen väitöstä. Ensimmäisenä yritin JUFO 2 -luokan julkaisua, jossa kuitenkin arvioitiin, että toinen potilasryhmäni oli liian pieni, ja todettiin muitakin asioita, joihin en voinut enää vaikuttaa. Suositeltiin toista kohdelehteä, josta kuitenkin tuli suora hylkäys, koska en ollut muuttanut mitään isommin. Kolmanteen lehteen lähetin artikkelin kolmea viikkoa ennen väitöstä, ja sieltä tulikin major revisions -pyyntö paria päivää ennen väitöstä. 

Kaikki artikkelini julkaistaan JUFO 1 -tason lehdissä. Sinänsä minulle aivan sama, kunhan artikkelit saadaan julkaistua, mutta myönnetään, että kyllä hieman kadehdin oman alani tutkijoita, joilla on jo väitöstutkimuksen artikkelit JUFO 3 -lehdissä. Toisen artikkelini prosessi meni vähän liian "nopeasti ja hyvin", joten halusin kolmannen kohdalla kokeilla korkeatasoisempaa julkaisua ensin. Eipähän jää jossiteltavaa!

 

Julkaisuprosessin haasteita

Vaikka julkaisuprosessit ovat aika suoraviivaisia, välillä tuntuu, ettei vertaisarvioijilla ole välttämättä riittävästi osaamista ja ymmärrystä juuri omasta aiheesta. Se on ymmärrettävää, koska pyyntöihin voi vastata kuka tahansa heistä, joille se on kohdistettu. On tuntunut turhauttavalta ikään kuin rautalangasta vääntää perusasioita ja yrittää silti muotoilla asiat kohteliaasti. 

Lisäksi julkaisuprosessien ja tutkimusten perusasioidenkin sattumanvaraisuus hämmentää. Minulla on loistava aineisto, jonka eteen olen nähnyt valtavasti vaivaa ja joka on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Silti - tai siksi - tuntuukin välillä, ettei "kukaan muu" näe sen arvoa. Toisaalta taas joku muu, joka on saanut laajan aineiston käyttöönsä "ilmaiseksi", saattaa saada suurestikin ylistystä ja mainetta osakseen. Ohjaajillakin on suuri merkitys siinä, kuinka korkealle jo väitöskirjaprojektissa tähdätään. Akateeminen maailma ei ole millään tavalla reilu tai oikeudenmukainen siinä suhteessa, että työn määrä korreloisi sen arvostukseen. Itsearvostus ja -luottamus onkin löydettävä muualta kuin ulkoisista mittareista. 

 

 

  

Kaiken kaikkiaan olen vuosien varrella tullut tutuksi monenlaisten julkaisuprosessien kanssa. Siinä missä alkuun vähän pelkäsinkin vertaisarvioijien kommentteja, nykyään osaan jo suhtautua rennommin ja mielelläni kehitän artikkeleitani parempaan suuntaan niiden pohjalta. Toisaalta uskallan nykyään myös suoraselkäisemmin tuoda esiin omia näkemyksiäni siitä, miksi asiat on tehty tietyllä tapaa eikä niitä voi (enää) tehdä toisin.

Pitäkää peukkuja, että myös kolmas artikkelini päätyy lopulta lehteen! ❤ Löytyykö lisää kysyttävää julkaisuprosesseista?

Loppuvuoden suunnitelmat

Marraskuu on jo lopuillaan. Kuulun siihen vähemmistöön, jolle marraskuu on yksi lempikuukausista. Omilla työkuvioiden suunnitelmilla on tähän varmasti osansa, sillä jo vuosia olen ollut marraskuussa jossain toisaalla kuin kliinisessä työssä, mikä tarjoaa omat vapautensa. Tänä vuonna vapaan sijaan marraskuu on täynnä töitä, valmisteluita, kiirettä, jännitystä ja suruakin. 

Loppuvuosi tarjoaa minulle tänä vuonna

• harmauden fiilistelyä
• väitösvalmisteluja
• kaamosvalojen aikaa
• joulufiiliksen luomista
• itseeni ja kotiin käpertymistä
• sekä tähänastisen elämäni jännittävimmän päivän ja ehkä suurimman saavutuksen väitöksen muodossa

 

Töissä olen syksyn mittaan tehnyt jälleen uusia aluevaltauksia, aloittanut poliklinikkatyöskentelyn uudella poliklinikalla ja todennut ilokseni, ettei tarvinnut päivystämistäkään alkaa opetella aivan alusta pitkähkön poissaolon jälkeen. Ensi vuoden työsuunnitelmatkin ovat suurin piirtein valmiina - ainakin ajatuksen tasolla.

 

Suurimpana vapaa-ajan aikasyöppönä on ollut tietenkin lähestyvä väitös. Esitarkastus viivästyi parilla viikolla, mikä tuotti lisäpainetta aikatauluihin. Monet illat ja viikonloput käytin väitöskirjani yhteenvedon korjauksiin ja painokuntoon saattamiseen. Lisäksi ovat kaikki järjestelyt väitökseen ja karonkkaan liittyen, mitkä nekin tuovat oman stressinsä tilanteeseen.

 

Onneksi enää hetki, ja sitten väitös on ohi. Kaikessa kiireessä, työn ja perheen ohessa valmistellessa välillä tuntuu, ettei mieli oikein ehdi mukaan. Luulenpa, että koko juttu iskostuu tajuntaan vasta sitten, kun kaikki on jo takana päin. 

 

Vaikken väitöstä varsinaisesti odotakaan, ennemmin päinvastoin, toivon, että kaikesta huolimatta pystyn edes jollain tasolla siitä kaikesta nauttimaan. On se kuitenkin ainutkertainen (en todellakaan aio väitellä toista kertaa!) tapahtuma, joka varmasti jää muistoihin.

 

Väitöksen jälkeen on pari vapaapäivää, joiden jälkeen jatkan töitä normaalisti. Joulun vietän tänä vuonna töissä, joten joulunpyhätkään eivät tarjoa hengähdystaukoja. Oma syyni toki, koska itse menin tarjoutumaan. En silloin ajatellut asioita ihan loppuun saakka, mutta näillä mennään.

  

Joka tapauksessa paljon kaikkea uutta ja jännää on luvassa, pieniä valonpilkahduksia pimeyden keskelle. Kuluva vuosi on ollut oikeastaan aika kauhea, mutta onneksi kesäkuisen leikkauksen jälkeen kurssi kääntyi, ja olen päässyt toipumaan oikeastaan melko hyvin. Silti olen helpottunut ja onnellinen, kun tämä vuosi lopulta päättyy.

Nyt takaisin lektion kimppuun - sekin on vielä kesken. Pitäkää peukkuja, että saan kaiken tarvittavan tehtyä ennen väitöstä!

Ihana Italia

Meillä oli puolisoni kanssa 15-vuotishääpäivä, jonka kunniaksi pitkästä aikaa lähdimme kahdestaan ulkomaanmatkalle. Häämatkalla kauan sitten olimme Italiassa, joten tuntui luontevalta lähteä sinne uudelleen nyt isomman merkkipaalun kohdalla. Hyvin harvoin pääsemme kahdestaan minnekään, saati ulkomaille asti, joten matka todellakin tuli tarpeeseen.

 

Matkakohteeksi valikoitui upea Como-järvi, joka on Gardan ja Maggioren ohella Italian suurimpia järviä. Majoituimme Comon kaupungissa järven eteläpuolella, mikä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Parhaat nähtävyydet sijoittuvat keskijärvelle, mm. kaunis Varennan kaupunki ja upea Bellagio, "Comon helmi" sekä lukemattomat mahtipontiset villat ympäri järveä. Kirkkaanväriset rakennukset olivat aivan lemppareitani ja tietenkin järveä ja vuoria voisin katsella loputtomiin.

 

Pari päivää vietimme kokonaan järvellä, ensin matkustaen Bellagioon, toisena päivänä sitten useammassa kohteessa (Varenna ja Tremezzo). Comon kaupungissakin oli meille riittävästi nähtävää, kauniita rakennuksia, rantaa, vuoristoa ja tietenkin paljon kauppoja! Eräänä iltana kiipesimme Comon kaupungista portaita pitkin 550 metrin korkeuteen Brunaten kylään. Olipahan urakka, kun lämpötila oli +29, mutta siitäkin selvisimme. Ylhäältä oli upeat maisemat, kuten kuvasta näkyy. Takaisin kaupunkiin laskeuduimme funikulaarilla.

 

Ikimuistoisimpia olivat paitsi maisemat (hyvällä), myös eräs bussimatka Bellagiosta Comoon (ei niin hyvällä). Italialaiseen tyyliin ajo oli erittäin nykivää ja äkkijarrutuksia tapahtui usein. Bussi otettiin niin täyteen matkustajia kuin mahdollista, ja itse olin koko matkan ajan jumissa aivan bussin takaosassa. Täytyy sanoa, ettei toipumassa oleva kaulaparkani pitänyt tästä reilun tunnin matkasta lainkaan!

 

Arki ja syksy ovat jo alkaneet, mutta tästä elokuisesta lomasta jääneet muistot lämmittävät vielä pitkään. Taas jäi pieni pala sydäntä Italiaan.  

 

Väitöskirjatutkijana II: Rahoitus

Rahoitus oli yksi niistä asioista, jotka kiinnostivat väitöskirjatutkijuuteen liittyen. Se on ymmärrettävää, sillä jokainen tarvitsee rahaa elääkseen eikä väitöskirjatutkija ole tässä asiassa poikkeus. Rahoitukseen liittyvät kiemurat tulevat vähitellen tutuksi, mikäli jatko-opintoihin mielii, mutta kuten aiemmassakin postauksessani Väitöskirjatutkijan työ, myös tässä tuon esiin rahoituskuvioita omasta näkökulmastani. Sivuan tietenkin myös muita mahdollisuuksia, mutta koska olen itse apurahatutkija, siitä on helpoin tuoda esiin plussia ja miinuksia.

 

  

 

Karkeasti jaoteltuna päätoimiset tohtoriopinnot ja väitöskirjatyön voi rahoittaa usealla tapaa: 

1) työskentelemällä yrityksessä, jonne väitöskirja valmistuu

2) saamalla yliopiston "palkkapaikan" eli palkallisen väitöskirjatutkijan työn 

3) apurahalla, joita useimmin myöntävät säätiöt

4) oman toimen ohella eli esim. työn ohessa (käytännössä vapaa-ajalla)

Itse edustan vaihtoehtoa 3 (ja osin myös vaihtoehtoa 4) useista syistä. Apurahatutkijana työskentely on joustavampaa kuin edellämainitut muut vaihtoehdot. Haluan yhdistää kliinistä työtä tutkijan arkeen, koska myös erikoistuminen on minulle tärkeää, enkä halunnut jättää kliinistä työtä kokonaan tauolle väitöskirjatyöskentelyn ajaksi. Apurahojakin on monenlaisia, lyhyempiä ja pidempiä, ja omani ovat keskittyneet lyhyisiin 1-3 kk työskentelyn mahdollistaviin rahoituksiin. Vapaa-aikani on kiitettävän täynnä jo nykyisellään, joten pelkästään työn ohessa väitöskirjan edistäminenkään ei omalla kohdallani tule kyseeseen, vaikka opintojen aikana väitöskirjaa työstinkin, ja viimeistely on tapahtunut suureksi osaksi työn ohella.

 

Apurahatutkijana on etujen lisäksi paljon selvitettäviä ja hoidettavia asioita. Ensinnäkin apurahahaut on hoidettava itse, seurattava hakuaikoja ja noudatettava erilaisia hakuohjeita. Suurempien rahoitusten hakeminen on usein työläämpää kuin pienempien, ja eri säätiöiden erilaiset hakuohjeet aiheuttavat välillä harmaita hiuksia, kun tuntuu, että tutkimussuunnitelmaa saa jatkuvasti muokata erilaisten ohjeiden mukaan. Myöntöprosentti vaihtelee eri aloilla ja eri säätiöillä paljon. Apurahatutkijana joutuu siis jatkuvasti huolehtimaan jatkorahoituksesta, sillä usein apuraha myönnetään korkeintaan vuoden ajaksi kerrallaan. 

 

Yksityiseltä taholta (eri säätiöt) saatu apurahatulo on verotonta tiettyyn summaan saakka, joka v. 2024 oli 26 269,46 e/v (vero.fi). Tämän ylittävästä summasta maksetaan veroa. Valtiolta, kunnalta, hyvinvointialueelta tai muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta saadut stipendit, opintorahat ja muut apurahat ovat kuitenkin verovapaita ilman ylärajaa. Lisäksi apurahatutkijan on huolehdittava MELA-maksusta, joka vastaa lähinnä työeläkettä palkkatyössä olevilla. MELA-maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa alle 4 kk mittaisesta rahoituksesta.Tästä ei ole omakohtaista kokemusta, koska en ole yli 4 kk mittaista yhtäjaksoista rahoitusta hakenut tai saanut.

 

Koska väitöskirjatyöni olen suurimmaksi osaksi tehnyt opintojen tai palkkatyön ohella, voisin ajatella, ettei rahoitus tai sen puute ole minua stressannut yhtä paljon kuin jos koko toimeentuloni olisi ollut apurahoista kiinni. Hylkäävät päätökset etenkin perätysten tulleina ovat kieltämättä olleet välillä kitkeriä, vaikka myöntäviäkin päätöksiä olen saanut mukavasti. Alakohtaiset erot rahoituksen saannin "helppoudessa" ovat varmasti merkittäviä, vaikkei rahoituksen saaminen ole suoranaisesti helppoa kenellekään apurahatutkijalle.

 

Rahoituskuvioita ja tohtorikoulutuksen toimeentuloa pohtivalle haluaisin sanoa rohkaisevat sanat: asioilla on tapana järjestyä. Rahoitus järjestyy usein tavalla tai toisella, vaikkei välttämättä siten kuin itse on etukäteen ajatellut. Lisäksi haluan rohkaista hakemaan apurahoja jo heti tutkimustyön alkuvaiheessa. Vaikka usein sanotaankin, ettei rahoitusta saa ennen ensimmäistä julkaisua, sekin on mahdollista. Itsekin taisin ensimmäisen näistä pienistä apurahoista saada, vaikkei yhtään julkaisua vielä ollut. Varmemmin onnistuu, kun tutkimus on pidemmällä, vaikkei siitäkään ole takeita. 

 

Apurahahauissa varmaa on ainoastaan se, että se joka ei hae, jää varmasti ilman. Aina kannattaa yrittää, mutta pettymysten sietoa tässä hommassa joutuu kyllä kasvattamaan. Lopputulos - saatu rahoitus - kuitenkin lopulta kuittaa aiemmat vastoinkäymiset.

Tsemppiä meille kaikille!