Vuoden viimeisiä

En ymmärrä, mihin joulukuukin hurahti, mutta tässä sitä ollaan taas, aivan uuden vuoden kynnyksellä. Tänäkin jouluna olen ottanut kaiken ilon irti ja viettänyt joulua antaumuksella tähän saakka. 

 

 

 

Mutta asiaan, nimittäin vuoden 2023 kertaukseen. Aina tuntuu, että vuosi on mennyt "tekemättä mitään", joten muistin virkistykseksi sekä omien ponnisteluideni kunnioittamiseksi listaan vuoden olennaisimmat uutiset. (Rakastan kaikenlaisia koosteita, mikäli ette huomanneet jo edellisen blogini aikaan.)

 

Vuosi 2023 alkoi vähän hankalasti, kun koko perhe sairasteli kilpaa. Kevään ja kesän myötä sairastelut onneksi vähenivät ja työkin osin helpottui. Loppuvuosi toi taas toivottua vaihtelua perustyöhöni, kun sain rauhassa keskittyä oppimaan, kirjoittamaan, jäsentelemään asioita, löytämään omaa ääntäni niin tutkijana kuin ammattilaisenakin. Myös rauhallisesta joulun(alus)ajasta olen nauttinut tänä vuonna, sillä todennäköisesti tämä on ainakin hetkeen viimeinen tutkimusjaksoni, joka ajoittuu juuri vuoden viimeisiin kuukausiin.

 

 

Tässäpä siis vuoden 2023 suurimpia muutoksia, merkityksellisimpiä hetkiä ja muuten vain mieleen jääneitä juttuja:

1. Uusi blogi eli tämä. Olin unohtanut, miten ihanaa on kirjoittaa, vaikka olen kyllä blogitauon aikanakin kirjoitellut omia muistiinpanoja ja muita tekstejä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin vähän erilaista juuri siksi, kun sillä on yleisöä - ainakin jokunen on löytänyt myös tämän uuden blogini pariin, tervetuloa!

2. Terveyskeskusjakson suorittaminen, joka oli ajoittain melkoista tuskien taivalta, osittain tosi mukavaa ja enimmäkseen varsin opettavaista. Jakson päätyttyä päällimmäinen tunne oli helpotus, vaikken todellakaan usko, että jatkossakaan työelämässä tällä alalla pääsen ainakaan helpommalla.

3. Uusi koti, joka ostettiin muutaman kuukauden aktiivisen etsinnän jälkeen. Muutto sattui kevään pahimpaan päivystyssumaan, ja muuton jälkeisenä päivänä päivystäessäni olin aivan poikki. Siitäkin selvittiin, eikä reilun puolen vuoden asumisen perusteella ole vielä kertaakaan tätä valintaa tarvinnut katua.

 

 

4. Toinen osatyöni julkaistiin keväällä eikä tarvinnut edes lähettää kuin yhteen ainoaan lehteen. Tohtoriopintoihin kuuluvat kurssit valmistuivat myös tämän vuoden aikana, joten tohtorintutkinto on "enää" väitöskirjasta kiinni. Elämäni ensimmäinen kongressi, jossa esittelin tutkimustani, kävin keskusteluja ja seurasin monta päivää luentoja englanniksi oli hieno kokemus, joita toivon jatkossa lisää!

5. Tutkimustyöhön saadut apurahat (joiden turvin tälläkin hetkellä työskentelen) antavat joka kerta motivaatiota ja uskoa omaan työhön. Toki kielteiset päätökset kirveltävät, mutta kerta kerralta lyhyemmän aikaa.

6. Matkat ja retket perheen kanssa ja yksin lähelle ja kauemmas jäivät myös mukavina muistoina mieleen. Irtautuminen kotiympäristöstä on ajoittain vähintäänkin virkistävää ja ajoittain välttämätöntä, jotta pystyn ravistelemaan urautuneita arkirutiineja ja saamaan uutta näkökulmaa uusia kokemuksia unohtamatta.

7. Terveysmurheita on riittänyt koko vuodelle. Milloin olen ravannut tutkimuksissa, milloin hoidossa. Vuosien vaivojen jälkeen sain tänä vuonna jälleen yhden pitkäaikaissairauden diagnoosin monien muiden jatkoksi. Onneksi kyse ei ole mistään vakavasta, vaikka elämänlaatua kyseinen sairaus kieltämättä heikentääkin.

 

 

8. Suurimpina oivalluksinani koko vuodelta on jäänyt mieleen etenkin esiintymiseen liittyvien kurssien palautteet, joiden avulla viimein ymmärsin olevani juuri hyvä tällaisena kuin olen. Vaikka kurssit käsittelivätkin esiintymistä, sain paljon positiivisia huomioita läsnäolostani ja persoonallisuudestani. Nuo kommentit kantavat minua vielä pitkään samoin kuin vuoden varrella potilailtani saamat kiitokset.

9. Saavutuksista yhtenä mainittakoon, että tänä vuonna juoksin (siis lenkkejä) ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Aloitin syksyllä tavoitteenani 5 kilometrin lenkki, ja tämä tavoite täyttyi eräänä syystalven päivänä. Tuli tosi hyvä mieli, sillä minulle juokseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

10. Merkityksellisimpiä hetkiä tänä vuonna ovat ehkä kuitenkin olleet ne pienet, arjen lomassa vastaan tulevat ohikiitävät onnen muruset: kasvun ihmeen seuraaminen, puhdas ilo, uuden oppimisen riemu, pakahduttava onnen tunne, yhteinen nauru. Näitä hetkiä toivon lisää ensi vuodelle!

 

  

Vuoden 2023 alussa olin huolissani monista asioista: siitä, miten vuosi menee, miten työssä sujuu, miten jaksan, sopeutuvatko lapset muutoksiin. Jälleen kerran olen saanut todeta, että asiat ovat menneet paljon paremmin kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Ensi vuonna odottavat uudet jännittävät kuviot, joita en melkein edes uskalla ajatella. Yritän silti muistaa, että harvoin tilanteet ovat niin kamalia kuin etukäteen kuvittelee. Ja vaikka olisivatkin, minä selviän siitäkin tavalla tai toisella.

 

 

 

Oikein hyvää vuodenvaihdetta! Mitä sinulle jäi tästä vuodesta mieleen?

 

Jännittäviä aikoja

Tiedättekö sellaisen kihelmöivän jännityksen, johon yhdistyy pieni kauhistus? Sen tunteen, kun jotakin odottaa oikein kovasti, mutta samaan aikaan ei tavallaan uskalla edes ajatella kyseistä asiaa, kun pohdituttaa, jos se ei sitten lopulta toteutuessaan täytäkään toiveita ja odotuksia? Tuollaisen tunteen vallassa tällä hetkellä pakkailen tavaroita muuttoa varten. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että vielä tämän kuun aikana asumme kerrassaan tilavasti ja ehkä mikä tärkeintä, meillä on oma piha eikä yhtään seinänaapuria!

 

Meillä ei siis vielä koskaan ole ollut omakotitaloa enkä ole sellaisessa asunut sitten lapsuuden. Edellisen omistusasumisen jäljiltä olin aivan kypsä koko touhuun ja muutin varsin mielelläni vuokralle. Rivari vaihtui kerrostaloon, ja sydämestäni sanon, etten ole näinä vuosina kärsinyt kerrostaloasumisesta juurikaan. (Naapurit sen sijaan voivat ollakin, sorisori, muutamme ihan kohta!) Silti uskon vahvasti, että kotiuduttuamme uuteen kotiin en voisi enää kuvitellakaan asuvamme missään muussa asumismuodossa. Niin sen kai kuuluu mennäkin.

Puolisolle omakotitalo on ollut asumismuotona pitkäaikainen haave, mutta minä en ollut asiasta yhtä varma. Omakotitalo tarkoittaa paljon työtä niin talon seinien sisä- kuin ulkopuolellakin, ja ajatus omasta isommasta pihasta on ennemmin kauhistuttanut kuin innostanut (en varsinaisesti koe olevani mikään viherpeukalo). Samalla kuitenkin ajatus omasta rauhasta on houkutellut etenkin, kun lapset kasvavat eikä tietenkään hyvänkokoisessakaan kerrostaloasunnossa ole sellaista rauhaa ja yksityisyyttä kuin omakotitalossa voisi olla. Käytännöllisyys ajoi lopulta mukavuudenhaluni (tai realismin) ohi, ja tässä ollaan. Koko asuntoasiahan tapahtui meille tyypilliseen tapaan varsin rytinällä, kokonaisuudessaan siis alusta (= lainan hakemisesta ja kilpailutuksesta, asuntojen etsimisestä, näytöillä juoksemisesta) loppuun (= ostopäätökseen, kauppoihin ja muuttoon) kuluneiden reilun neljän kuukauden aikana. 

 

Nyt elämme niitä kauhistuttavan kutkuttavia hetkiä juuri ennen suurta muutosta, vaikka fiilistelyyn ei liiemmin aikaa liikenisikään, kun tehtävälistat pitenevät samaa tahtia kun aika hupenee. Mielessäni olin kuvitellut monet loppukuun tapahtumat, työt ja muut, joihin kipaisen nykyisestä kodistamme, ja vasta tänään tajusin, että ehei, siinä vaiheessahan olemme jo toisaalla. Tutkimustyöhön pitää luoda taas uudenlaiset fasiliteetit, etäseminaareista puhumattakaan!

 

Vuosi 2023 on jo tähän mennessä yllättänyt, rohkaissut, kannatellut ja haastanut enemmän kuin ikinä osasin vuodenvaihteessa ajatella. Toivotaan, että vuosi jatkuu yhtä positiivisissa merkeissä, sillä tähän asti vuosi on ollut täyttä elämää (pun intended). Olimmepa valmiita tai emme, muutto lähenee päivä päivältä, ja reilun viikon päästä elämämme on jo varsin erilaista. Ja saattaahan minustakin vielä kuoriutua jokin puutarhaihminen. Ajattelin nimittäin alkaa noudattaa kiinalaista sananlaskua: "Elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää." Sitä kohti!