Uuden työn aloitus

Olen aloittanut uuden työn laskelmieni mukaan yli 20 kertaa. Aluksi, joskus parikymmentä vuotta sitten työnkuva on ollut lastenhoitoa ja kotisiivousta, mutta pian edennyt hoitotyöhön palveluasumisyksikössä, kotihoidossa ja erilaisilla vuodeosastoilla. Uuden ammatin myötä työnkuva on edelleen laajentunut ja muuttunut perusterveydenhuollon vuodeosastotyöstä vastaanotto- ja päivystystyöhön ja edelleen erikoissairaanhoidon päivystys- ja osastotyöhön. Luulisi, että kun on niin monenlaista työtä jo tehnyt ja hyvin monessa työpaikassa aloittanut ja jokaisessa niistä selviytynyt, ei jännittäisi enää aloittaa uutta työtä. Mutta arvatkaapa, jännittääkö!

 

Jälleen on edessä uuteen (joskin tuttuun) työpaikkaan meno ja uuden työn aloitus. Salaisena (heh) toiveenani on, että tästä työpaikasta tulisi nyt vihdoin sellainen pidempiaikainen, eikä vain yksi niistä lyhyistä työpätkistä. Erikoistuminen vaatii, ja hyvä niin, kokemusta monenlaisista eri työpaikoista, työnkuvista ja erikoisaloista, joten väkisinkin uusiin töihin ja työpaikkoihin perehtymistä vaaditaan. Itse saa tosin järjestellä työpätkät parhaaksi katsomallaan tavalla.

 

Uudessa työssä minua jännittää paitsi itse työ, monet käytännön asiat. Millaisia työkavereita saan? Tunnenko olevani osa porukkaa vai jäänkö ulkopuoliseksi? Osaanko varmasti käyttää tietojärjestelmiä? Saanko apua silloin kun tarvitsen? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Työn osalta jännityksen aiheina ovat etenkin lukuisat eri työpisteet, jotka tulisi ottaa haltuun. Opeteltavaa asiaa riittää varmasti vuosiksi ja taas vuosiksi, mutta tärkeintä alkuvaiheessa lienee oppia perustavanlaatuiset ja kriittiset asiat. Minulla on ehkä vähän paha tapa vaatia itseltäni kohtuuttomia ja samalla olettaa, että muutkin vaativat. Tästäpä seuraa herkästi riittämättömyyden tunnetta ja kuormituksen lisääntymistä.

 

Kuten vuosi sitten uusvanhaa työtä aloittaessani toivon eniten, että osaan antaa itselleni rauhan oppia ja opetella. Panikointi ei ole oppimisen kannalta kovin hedelmällistä, ja siksikin haluaisin tavoittaa vielä paremmin positiivisen perusvireen, josta käsin vaikeudetkin kääntyvät mielekkäiksi haasteiksi ;) Paradoksaalista kyllä koen myös enemmän painetta aloittaessani työpaikassa, jossa minut tiedetään/tunnetaan jo valmiiksi. Luulisi (jälleen kerran), ettei sellaisessa tilanteessa ole mitään jännitettävää, kun hyvät ja huonot puoleni työntekijänä ovat varmaankin jo tiedossa. Niinpä niin.

 

Tästä taas lähtee uuden urani uudenlainen ajanjakso, ensimmäinen selkeä askel kohti erikoislääkäriyttä. Mikäli saan alkavan koejakson suoritettua hyväksytysti, määräaikainen kahden vuoden mittainen opinto-oikeuteni muuttuu lopulliseksi opinto-oikeudeksi. Ehkä minua kuitenkin eniten jännittää itseni alttiiksi asettaminen uusille mahdollisuuksille ja tilanteille, mutta myös arvioinnille, ehkä arvostelullekin - se, kun en voi vaikuttaa asioihin määräänsä enempää. Käsi kädessä jännityksen kanssa kulkee kuitenkin innostus: pääsen taas potilastyöhön ja saan oppia lisää itseäni kiinnostavasta alasta sekä toivottavasti varmuutta siitä, että työssäni ja urallani etenen minulle sopivaan suuntaan.

 

Onkohan siellä kohtalotovereita vai lienenkö ihan yksin tämän asian kanssa? Joka tapauksessa toivottakaa onnea, sillä huomenna tähän aikaan ensimmäinen työpäiväni on jo lähes kokonaan takana!