12.3.26

Väitöskirjatutkijana IV: Ennen väitöstä

Väitöskirjatutkijana elo on jo historiaa, sillä tutkintotodistuskin sujahti sähköpostiin tammikuussa. Arki on vienyt mennessään, joten vähän on kirittävää väitöspostaustenkin osalta. Vielä pari postausta on tulossa väitöskirjatutkijan arkeen ja elämään liittyen, sillä väitöskin on kokonaan käsittelemättä. Mutta ennen väitökseen hyppäämistä pitää käsitellä matka kohti väitöspäivää.

Aika ennen väitöstä oli varmaankin hektisintä, mitä olen koskaan elänyt. Koska tapahtumien aikataulu lienee jäänyt epäselväksi, ajattelin tehdä oikein aikajanan kaikista väitöstä edeltäneistä kuvioista. Ehkäpä tämä auttaa (tai sitten ei) jotakuta joskus suunnittelemaan omaa aikatauluaan.

Olisin alunperin halunnut väitellä jo loppuvuonna 2024, mutta koska kolmannen artikkelini aineisto viivästyi niin, etten ehtinyt analyyseja aloittaa ennen erikoistumisen puolivuotista koejaksoa, kävi väistämättä niin, että väitös siirtyi vuodella eteenpäin. Viime syksynä olisin toivonut ehtineeni jo esitarkastukseen saakka, mutta niin ei käynyt. Lopulta alkuvuodesta toin toiveeni esiin, ja kesällä alettiin suunnitella väitöstä toden teolla.

Moni asia meni omalla kohdallani nurinkurisesti, sillä valmistelin väitöstä ja karonkkaa hyvin paljonkin etukäteen. Tämä siksi, koska osasin odottaa, että väitöstä edeltävä aika loppuu väkisinkin kesken. 

MAALISKUU 2025

Tiedevapaata töistä 3 viikkoa. Kirjoitin yhteenvetoa ja 3. artikkelia, suunniteltiin alustavasti väitöspäivää loppuvuodelle 2025 (oma toiveeni) / alkuvuodelle 2026 (ohjaajien suositus). Tässä vaiheessa alettiin pohtia esitarkastajia ja vastaväittäjää. Toivoin, että kaikki olisivat Suomesta, jotta voin varmasti pitää väitöksen suomeksi - ei itseäni ajatellen, vaan yleisöä, etenkin lapsiani.

Ostin lomareissulla pk-seudulla UFFilta itselleni mekon väitökseen. 

HUHTIKUU 2025

Tietokoneeni hajosi ja vei mennessään kaikkia ihania muistoja, mutta myös mm. 15 sivua väitöskirjani yhteenvedosta ja kaikki yli 1000 vuosien varrella keräämääni lähdeviitettä. Hetkellisesti olin kohtuullisen syvällä kuopassa, kun tuntui, ettei missään ole mitään järkeä enkä varmasti saa kirjaa koskaan valmiiksi. Mutta sieltäkin noustiin, koska syvimmässäkään kuopassa en viihdy kovin kauaa.

TOUKOKUU 2025

Pidimme viimeisen palaverin ohjaajien kanssa. Tässä vaiheessa väitöskirja alkoi muotoutua sellaiseksi, kuin se lopulta on. Ohjaajat antoivat vielä joitakin vinkkejä siitä, mitä lisätä, mitä vähentää, ennen kuin aloin muokata yhteenvetoa viimeistä kertaa. 

3. artikkeli eteni tässä rinnalla jatkuvasti.

Toukokuussa vastaväittäjäni varmistui, mikä teki tilanteesta taas vähän todellisempaa!
 

KESÄKUU 2025

Ennen juhannusta lähetin "viimeisen version" ohjaajille kommentoitavaksi. Sain stilisointiin hyviä vinkkejä ja ehdotuksia, joita sitten toteutin oman harkintani mukaan.

Toinen esitarkastajista oli tässä vaiheessa lupautunut työhön. 

HEINÄKUU 2025

Heinäkuun alkuun mennessä sain yhteenvedon korjaukset tehtyä ja lähetettyä sen kielentarkistukseen. Myös 3. artikkelin laitoin kielentarkistukseen heinäkuun lopussa. Yhteenveto palautui omastaan päivää myöhemmin.

ELOKUU 2025

Vuoden toinen tiedevapaani. Elokuun alussa löytyi toinenkin esitarkastaja. Samoihin aikoihin esitarkastusaika muuttui kahdesta kuukaudesta kuukaudeksi, mikä herätti toiveitani siitä, että ehtisin kuin ehtisinkin väitellä vielä saman vuoden puolella.

Elokuun lopulla tein väitöskirjalleni plagiaatintunnistuksen ja aloitin esitarkastusprosessin. Lähetin myös 3. artikkelin lehteen. Sovin väitöspäivän alustavasti vastaväittäjän ja ohjaajieni kanssa.
 

SYYSKUU 2025

Esitarkastus alkoi lopulta syyskuun toisella viikolla. Syyskuun lopulla artikkeli tuli hylättynä takaisin vertaisarvioinnin jälkeen 1. lehdestä ja submittoin sen 2. lehteen.

Varasin väitössalin ja kahvitilan, karonkkapaikan ja kampaamoajan väitöspäivälle. Aloin myös suunnitella väitöspäivän somistuksia ja muita valmisteluita. 

LOKAKUU 2025 

Lokakuun alussa kävin toisen esitarkastajan kanssa hänen lausuntonsa läpi. Oli helpotus kuulla, että puoltava lausunto on tulossa. Toinen esitarkastaja taas ei ollut tietoinen tiukentuneesta esitarkastusajasta, joten hänen lausuntonsa viivästyi kahdella viikolla. Sekin oli puoltava.

Lopulta väittelyluvan sain 5 viikkoa ja 5 päivää ennen väitöspäivää. Heti väittelyluvan saatuani otin yhteyttä väitöskirjojen julkaisusarjan päätoimittajaan, jolle lupasin laittaa kirjan mahdollisimman nopeasti nähtäville. Tein esitarkastajien korjaukset ja ulkoasuun liittyvät muokkaukset yhden viikonlopun aikana. Silloin myös pyysin väitöskirjalleni sarjanumeron ja julkaistuille artikkeleilleni varmistin uudelleenjulkaisuluvat. Toimittaja toi vielä esiin muutamia muutostarpeita, jotka vielä korjasin.

3. artikkeli tuli toisesta lehdestä suorana hylkynä takaisin, joten lähetin sen lehteen numero 3.  Kävin myös seuraamassa kollegani väitöksen samassa salissa ja kahvitustilassa, jossa oma väitökseni pidettäisiin. Sain häneltä paitsi väitöskirjan malliksi, myös hyviä vinkkejä itse tilaisuuteen ja järjestelyihin.

MARRASKUU 2025

Marraskuun alkupäivinä väitöskirja lähti painoon. Väitöskuva ei ehtinyt ihan tähän mukaan, mutta seuraavana päivänä onneksi sain käytyä kuvassa ja lähetettyä sen painoon. Vedos tuli tarkastettavaksi muutamassa päivässä. Tarkastin ja korjailin sitä vielä 3 päivän ajan, minkä jälkeen annoin väitöskirjalle painoluvan.

Painossa meni odotettua lyhyemmän aikaa, ja väitöskirjat tulivat kotiovelle viikko painoluvan antamisen jälkeen, reilut 2 viikkoa ennen väitöstä. 

Marraskuun lopussa viikon lomallani vielä askartelin paikkakortteja, säädin yksityiskohtia, ostin itselleni ja lapsille tarpeelliset asusteet ja yritin parhaani mukaan valmistautua väitökseen. 

JOULUKUU 2025

1.12.2025 oli edeltävän illan illallinen, jolloin tapasin myös vastaväittäjäni ensimmäistä kertaa. Ilta oli mukava ja helpotti kyllä omaa jännitystäni. Illalla treenattiin vielä siskojen kanssa seuraavan päivän esiintymistä varten, tosin taisi harjoittelu mennä hillittömäksi nauramiseksi :D

2.12.2025 väitös! Tästä päivästä tulee erillinen postauksensa.

Kysyttävää väitösvalmisteluihin tai aikatauluihin liittyen?