Väitöskirjaprosessini tähän asti

Ympyrä sulkeutui, kun toinen väitöskirjaani tuleva artikkeli hyväksyttiin erittäin pienin korjauksin samaan lehteen, joka hylkäsi ensimmäiseni kaksi vuotta sitten. Molempia siis yritin saada juuri tuohon julkaisuun, mutta kuten sanottua, ensimmäinen artikkelini ei seulaa läpäissyt, toinen kyllä. Ymmärrän etenkin jälkikäteen hyvin, miksi näin. Mutta aloitetaan alusta ja siitä, miten päädyin edes väitöskirjaa alunperin tekemään:

 

 

Lienen joskus aiemminkin tarinani kertonut, mutta hyvä kai on kertaalleen käydä se täälläkin läpi, kun on tarkoitus enemmänkin näistä asioista kirjoitella. Lääkiksessä pakollinen opinnäytetyö on syventävien opintojen opinnäyte, "syvärit", jotka jotkut tekevät heti alta pois, toiset rauhakseltaan opintojen edetessä ja jotka melko usein ovat myös syynä siihen, että jollakulla valmistuminen viivästyy. Itse kuuluin heihin, jotka halusivat aiheen "just nyt heti" lääkiksen aloitettuani, sillä jo yhden opinnäytetyön aikanaan amk:ssa tehneenä ja elämäni realiteetit varsin (liiankin) hyvin tiedostavana ajattelin, että kiirehän sen kanssa kuitenkin tulee. Eikä se - tietenkään - edennyt yhtään niin sujuvasti kuin olisin toivonut, mutta joka tapauksessa valmista tuli hyvissä ajoin, 4. lääkisvuoden alussa.

 

Väitöskirjani on suoraa jatkumoa tuolloin aloittamalleni tutkimukselle. Epävirallisesti aloitin väitöskirjani marraskuussa 2019 eli 3,5 vuotta sitten, jolloin aloin muokata omasta aineistostani ensimmäistä artikkelia. Lääkisopinnot olivat kesken, oli pieni vauva, isommat lapset, puolison opinnot - ja kevättalvesta 2020 lähtien korona kotikouluineen ja karanteeneineen. Artikkeli eteni hitaanlaisesti pääasiassa ajan- ja itseluottamuksen puutteen vuoksi. Analyyseja piti tehdä uudestaan, etsiä tiettyä dataa vielä tarkemmin, tutustua tausta-aineistoon ja tietysti kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Vaikken ihan onneton ole englanniksi kirjoittamaan, oli suuri kynnys siihen ryhtyä, ja epävarmuus ja osaamattomuuden kokemus olivat tuossa vaiheessa jokapäiväisiä seuralaisia.

 

 

Koronavuoden 2020 aikana sain kuitenkin ensimmäisen artikkelini tehtyä samalla kun opinnot etenivät suunnitellusti ja erittäin hyvällä menestyksellä. Alkuvuodesta 2021 pääsin jännittävään vaiheeseen, kun laatimani artikkeli piti lähettää Ihan Oikeaan Lehteen. Voi niitä pitkiä viikkoja, kun odottelin vertaisarvioijien kommentteja ja lopullista tuomiota. Hylättyhän se oli. Vaadittiin taas melkoisia korjaustoimenpiteitä, lisää lähdeaineiston koluamista, uusia analyyseja ja paljon kirjoittamista. Uusi yritys toiseen lehteen, josta tulivat jälleen vertaisarvioijien kommentit - ja hylkäävä päätös. Tässä vaiheessa olin jo heittää hanskat tiskiin (no en oikeasti). Oli tammikuu 2022, ja kulunut liki vuosi edellisestä lehteen lähetyksestä. Vaikka isoja korjauksia teinkin ja kaiken elämäni (opiskelu, perhe, työ, kaikki) keskellä edistin työtä niin usein ja hyvin kuin suinkin pystyin, tulos oli silti tämä.

 

Kolmas kerta sanoikin sitten toden, niin lehden kuin korjauskierrosten osalta. Viime kesän työjakson päälle sattuneet korjauskierrokset ensin valtavine, sitten pienempine korjauksineen tuntuivat suorastaan ylitsepääsemättömiltä, mutta kun niistä päästiin, lopputulos oli paras mahdollinen. Vieläkin lämmittää se tunne, mikä syntyi, kun pitkällisen prosessin seurauksena tuli valmista. Oman nimen näkeminen ensimmäisenä kirjoittajana Ihan Oikeassa Lehdessä tuntuu aika huikealta.

 

 

 

Tuohon kärsivällisyyttä koetelleeseen taipaleeseen, kestoltaan yli 2,5 vuotta, verrattuna toinen osatyö valmistui varsin näppärästi ja nopeasti. Aineisto oli silläkin kertaa valmiina, joskaan ei itse keräämäni. Kirjoitusprosessi alkoi syksyllä 2022, jokunen lisäanalyysi sekä omatoimista tilasto-ohjelman kanssa askartelua vaadittiin, ja lehteen arvioitavaksi artikkeli lähti tammikuun alussa. Juuri ennen töiden alkua tammikuun lopussa se palautui suurten korjauspyyntöjen (major revisions) saattelemana, joskin kyse oli hyvin pienistä, helpohkosti toteutettavista muutoksista. 1,5 kk työn ohessa korjaamista, uusi yritys - ja hyväksyntä! Aikaa, joskin pääasiassa päätoimisesti tutkimukseen käytettyä, toisen artikkelin kanssa kului vain puoli vuotta. Kolmas ja viimeinen työni taas vienee aikaa paljon enemmän, mutta sen murehtimisen aika on myöhemmin.

 

Tässäpä siis ollaan väitöskirjani suhteen: 2/3 osatöistä on hyväksytty julkaistaviksi, ja nyt ollaan suvantovaiheessa, sillä ensin odotellaan lupia ja sitten aineistoa, jota pääsen jatkossa pyörittelemään. Aika näyttää, tuleeko tästä 1. artikkelin kaltainen kärsivällisyyskoulu vai pääsenkö 2. jutun tavoin paljon odotettua helpommalla. Mutta nyt viikonlopun viettoon ja pakkauspuuhiin, sillä muutto lähestyy päivä päivältä. Mukavaa viikonloppua sinnekin!