Vaikka pidänkin uusista aluista, kuvioista ja suunnitelmista, uusien asioiden aloittamiseen kuuluu yksi, josta en niin välitä, ja se on uuden työn alku. Tämä tuskin tulee yllätyksenä vähänkään aiempaa blogiani seuranneille. Uuden(laisen) työn aloittaminen on melkein kauheinta mitä tiedän. Periaatteessa olen erittäin nopea sopeutumaan ja solahtamaan melkein paikkaan kuin paikkaan, mutta tosiasiassa työn sisältöjen, käytäntöjen ja kaiken "hiljaisen tiedon" omaksuminen vie paljon aikaa ja energiaa, ja alku menee väkisinkin vähän sumussa.
Osittain tästä syystä en ole keikkatyön ylin ystävä, vaan olen aina pyrkinyt löytämään työpaikkoja, joissa viihdyn ja jonne voin hyvillä mielin jäädä pidemmäksikin aikaa. Erikoistumiseen kuitenkin kuuluu väistämättä monta eri työpaikkaa ja toimipistettä, sillä terveyskeskusjakson (9 kk) lisäksi on tehtävä "runkokoulutusta" omalla alallaan ja "reunapalveluita" omaan alaan liittyvillä, itseä kiinnostavilla aloilla.
Alkukankeus on vaivannut myös tätä työjaksoani, joskin selittäviä tekijöitä ovat työn sijasta pääosin aivan muut elämän osa-alueet. Olen ollut nyt tutussa tk:ssa töissä kaksi kuukautta, joista ihan yksittäisiä viikkoja siten, ettei kukaan perheestä ole sairaana. Onneksi puoliso hoitaa (ja pakkokin) suurimman osan lasten sairasteluista, sillä olen itsekin saanut kärvistellä milloin minkäkin taudin kourissa - miten niitä riittääkään!
Sairasteluiden lisäksi elämää on ollut täydentämässä väitöskirjani toisen artikkelin julkaisuprosessi, joka päättyi onnekseni yllättävän nopeasti (vajaan 3 kk aikana) hyväksyntään. Kävi siis nytkin juuri niin kuin oletin, sillä vain muutama päivä ennen töiden alkua artikkeli palautui minulle korjauspyyntöineen, jotka - jälleen onneksi! - olivat melko pieniä. Silti piti monta iltaa ja pari viikonloppua uhrata tälle prosessille ennen hyviä uutisia.
Kolmantena asiana ovat olleet opinnot, sillä olin tammikuussa aloittanut tilastotieteen peruskurssin, jonka järkevästi olin kuitenkin valinnut vain 3 op:n laajuisena. Viikko sitten oli tentti, joten siitäkin päästiin, vaikka välillä meinasi vallan uuvuttaa iltaisin kaiken muun ohessa pyöritellä tilastointiohjelmaa ja tuskailla koodien kanssa, jotka eivät millään meinanneet toimia niin kuin piti. Tuloksia odotellessa!
Kolmas artikkelini on myös aiheuttanut harmaita hiuksia, vaikkei se ole edes alkutekijöissään. Rekisteritutkimusta ohjaa nykyään toisiolaki, jonka aiheuttamat muutokset eivät ole aina selviä edes heille, jotka näiden asioiden kanssa toimivat päivittäin. Kovasti peukkuja pidän sille, että syksyllä pääsisin aineistoni kimppuun, mutten tiedä ollenkaan, toteutuuko se (todennäköisesti ei, sanoo pessimisti minussa) vai jäänkö jälleen aikataulustani.
Ja sitten ehkä suurin, tulevaa elämäämme ja etenkin sen laatua toivottavasti suuresti parempaan muuttava tekijä: oman kodin etsintä ja lopulta sen löytäminen! Vuosia elin aivan tyytyväisenä kulloisissakin puitteissa, mutta kun talokuume iskee, se on menoa. Ei ollut suunniteltua ei, mutta vielä tänä keväänä muutamme jälleen, tällä kertaa omakotitaloon.
Paljon on ollut monenlaista tässä alkuvuodessa, ihan hengästyttää ajatellakin. Siispä toivon, että elämä tästä rauhoittuisi omiin uomiinsa, vaikken todellakaan usko, että niin käy! Joka tapauksessa tämä blogi toimikoon henkireikänäni nykyelämäni pyörteissä. (Ruuhkavuodet ovat kohdallani mitä totisinta totta.) Myös tasapainoa olen edelleen hakemassa omien vaatimusten, vastuiden ja kaikkien elämäni osa-alueiden välillä.
Mukavaa huhtikuun alkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti