Työjakson puolivälissä

Talven vaihtuessa ensin kevääksi ja kevään kesäksi on tämänhetkinen työjaksonikin hiipinyt puoliväliin. Varmaan on täälläkin jo tullut selväksi, ettei uuden uran alku ole suinkaan ollut yhtä ruusuilla tanssia (tai tavallaan on, ihan yhtä piikkistä :D). Kaikki viimeaikaiset haasteet eivät tokikaan ole liittyneet työhön, mutta tietysti kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Joka tapauksessa voin viime kuukausien perusteella todeta, että "pelkkä" työssäkäynti vaikka perheen ohessakin tuntuu suorastaan luksukselta.

 

Sitten fiiliksiin: työjakson puolivälin saavuttaminen on tuntunut, no, saavutukselta. Kuten aiemmin sanottu, kevät on kaikkinensa ollut kovin kuormittava sairasteluputkineen, tutkimusjuttuineen, asuntokauppoineen ja muuttoineen päivineen, eikä työ likimainkaan aina ole ollut se suurin stressin aihe. Toki olen havainnut sen, että helpompaa on käydä töissä kuin olla sieltä poissa, sillä tietyt asiat kasaantuvat, ja rästejä joutuu puurtamaan töihin palattuaan. Tämä taas on johtanut pidempiin työpäiviin ja vähentyneeseen vapaa-aikaan, mikä ei ainakaan edistä tasapainoista elämää ja palautumista. Kuten kuvista näkee, välillä paistaa, välillä sataa ja toisinaan sataa ja paistaa yhtä aikaa!

 

Välillä olen kokenut ristiriitaa vastavalmistuneen lääkärin roolissa ollessani.  Kun on jo yhden ammatin opiskellut ja  varsin hyvin perehtynyt työelämään, sote-alaankin, sekä ehkä tärkeimpänä, tunnistaa ja tietää niin omat vahvuutensa kuin heikkoutensakin työntekijänä, tuntuu välillä hankalalta sopeutua taas ihan vasta-alkajan rooliin. Enkä todellakaan tarkoita sitä, etteikö minulla olisi valtavasti oppimista lääkäriydestä, käytännön työstä ja lääketieteestä, päinvastoin! Ennemmin koen tuskaa siitä, kun tiedän niin hyvin, etten tiedä juuri mitään. Jossain suhteessa olisi ehkä helpompaakin olla oikeasti vihreä vastavalmistunut. Temperamenttipiirteillä varmasti lienee osansa tässä, enkä usko, että likikään kaikki tunnistavat tätä "ongelmaa". Elämäntilanteenikin lienee varsin erilainen moneen muuhun vastavalmistuneeseen verrattuna, mikä on myös omiaan lisäämään ristiriitaisia tunteita.

 

Päällimmäisenä tässä kohtaa on mielessä kuitenkin se, miten valtavasti kuluneet kuukaudet ovat opettaneet. Muistan edelleen - enkä aio koskaan sitä unohtaa - sen asioiden, ongelmien ja elämäntilanteiden kirjon, joka nykyistä työtäni viime vuoden puolella aloittaessa vyöryi päälleni: kun tuntui, ettei mistään saa otetta eikä yhtään tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Mutta yksi kerrallaan, vähitellen ja vaivihkaa, alkoi vastaan tulla tuttuja asioita ja tilanteita, joista pikku hiljaa muodostui rutiineja. Työhän helpottuu sitä mukaa, kun rutiinia alkaa tulla, ja mielestäni tk-työssä suurimpana haasteena on nimenomaan se, kun hoidettavia asioita on laidasta laitaan eikä lyhyellä jaksolla moniakaan oireita tai vaivoja ehdi tulla hoidettavaksi ehkä kertaakaan, saati useammin. Tietysti suurena opin paikkana on se, että tunnistaa oman osaamisensa ja toimivaltansa rajat. Viimeisimmäksi mainittujen suhteen itselläni ei tosin ole ollut mitään ongelmaa - ennemmin ali- kuin yliarvioin omat tietoni ja taitoni, mutta opettelua yhtä kaikki.

 

Parhaita hetkiä on ollut monenlaisia ja erilaisissa tilanteissa, mutta erityisen mukavia ovat olleet ne päivät, jotka ovat vain soljuneet ilman kummempia stressin- tai huolenaiheita ja jolloin on tuntunut, että hallitsen työni. Myös runsaat positiiviset palautteet, saadut kiitokset ja kauniit sanat lämmittävät pitkään. Olen tietoisesti valinnut oman tyylini tehdä työtä, ja joka kerta, kun se tuottaa tulosta, tunnen suurta tyytyväisyyttä ja työn iloa. Menneiden tapausten ja työpäivien jälkikäteen vatvominen on tämän lyhyehkönkin kokemuksen myötä lähes lakannut kokonaan, joskin tunnistan kyllä nopeasti kuormittuneisuuden lisääntymisen siitä, että tehdyt ja tekemättömät työasiat alkavat pyöriä mielessä.

 

Erikoistuminen on kokonaisuudessaan melkoista silppua eri aloilla ja työpaikoissa työskentelyn vuoksi. Oman leimansa tähänkin työjaksoon lyö väliaikaisuus, sillä tiedän, etten todennäköisesti enää nykyiseen työhön tai työpaikkaan palaa. Tämä tekee ajatuksista kaksijakoiset: toisaalta haluaisi kovasti jäädä ja juurtua jonnekin, toisaalta jatkaa ihan mielellään matkaa ja kokeilee erilaisia toimenkuvia ja työpaikkoja. Kovin vaihtelunhaluiseksi en voi itseäni kutsua, sillä teen koko tk-jakson yhdessä ja samassa toimipisteessä, ja tähän mennessä vain pari päivää olen käynyt työskentelemässä muualla. Aika näyttää, kuinka paljon erilaisia työpaikkoja ja -tehtäviä kertyy, mutta selvähän se, että erikoistumiseen tarvitaan monenlaista kokemusta. 

Puolet tästä työjaksosta on kuitenkin vielä jäljellä, ja toivon, että saan loppuajasta paljon irti. Vaikka välillä nykyarki tuntuu raskaalta ja nykyinen työjakso pitkältä kaikkine oheistoimineen, tiedän tasan tarkkaan, että jälkikäteen tämäkin aika jää muistoihin yhtenä hujauksena. Lyhykäinen lomani tulee kuitenkin tarpeeseen. Vielä on muutama viikko tahkottavana ennen lomaa, mutta sieltä se hiipii päivä kerrallaan. Lomaa odotellessa fiilistellään uutta arkea (ja lasten kesälomaa), puuhastellaan kotona ja puutarhassa, ja onpa tiedossa yhdet juhlatkin!

 

  

Mukavaa kesäkuun alkua sinnekin!