Palautumisharjoituksia

Ja näin ollaan jo huhtikuun puolivälissä! Pääsiäislomasta on jo aikaa, mutta se lämmittää edelleen siinä määrin, että kuvitan tämän tekstin pirteillä pääsiäiskuvilla. Työ on monista syistä taas tuntunut raskaammalta, joten neljän päivän vapaa tuli todella tarpeeseen. Mikään aktiiviloma pääsiäinen ei meille ollut, ennemmin päinvastoin, sillä kotoilimme oikein urakalla. Sentään pääsiäismaanantaina kutsuimme ystäväperheen kyläilemään. Viime vuodesta poiketen sain tämän pääsiäisen viettää ilman päivystyksiä, ja kyllä vaan vapaapäiviä osaa arvostaa enemmän, kun tietää, etteivät ne ole itsestäänselvyys. 

 

 

Palautuminen työstä ja muusta elämän rasituksesta on itselleni yksi jatkuvan oppimisen ja opettelun kohde. Olen elänyt elämää, jossa en ole oikeastaan koskaan palautunut, vaan väsyneenäkin lisännyt vain kierroksia, jotta saisin kaiken "pakollisen" tehtyä. Sitten tuli stoppi ja toinen ääripää, tunne siitä, etten ehdi enkä jaksa yhtään mitään. Edelleenkin, kun on elämässä paljon meneillään, menen herkästi suorittajamoodiin, jossa asiat kyllä tapahtuvat, mutta palautuminen unohtuu. Siksi vaatii erityistä huomiota, jotta tulen tehneeksi asioita myös ihan vain siksi, että niistä on minulle iloa, ei pelkästään hyötyä jollekin tai joillekin. Pääsiäislomalla esimerkiksi maalasin lasten kanssa vesiväreillä pitkästä aikaa ❤

Useat useat kerrat olen kirjoittanut, että tavallinen arki on parasta, ja niin se onkin. Rutiinit, koulu, päivähoito, työ, harrastukset tuovat elämään vakautta, vaikka spontaaniudellekin on oltava oma tilansa. Pääsiäisen jälkeen sairastimme lähes koko perhe peräkanaa. Sen seurauksena olin vielä tämän viikon alussa vähän puolikuntoinen, mikä yhdistettynä hektisiin päivystysvuoroihin ei todellakaan ollut kovin elähdyttävä kokemus. Joka vuoron jälkeen oli kuitenkin ensisijaisesti helpottunut olo siitä, että selvisin taas.

 

Tämän viikon suurin ilon ja ihmetyksenkin aihe onkin ollut se, kuinka lopulta nopeasti olen sopeutunut päivystystyöhön. Olin lähes unohtanut, kuinka ihanaa on olla töissä yöaikaan, kun hoidetaan vain pakolliset, ja suurin osa kansalaisista on unten mailla. Samoin päiväsaikaan hiljaisessa kodissa puuhastelu ja rentoutuminen on minulle kovin harvinaista ja siksi aivan ihanaa. Erityisesti olen nauttinut siitä, että ennen yövuoroja olen saanut olla läsnä lasten aamutoimissa, sillä yleensä olen jo lähtenyt töihin, kun he vasta heräilevät.

 

Valon määrä lisääntyy vähitellen, ja toistaiseksi työnkin suhteen on kirkkaat näkymät. Mitään en pidä itsestäänselvyytenä, joten jokaisesta päivästä, josta olen selviytynyt omasta mielestäni edes jokseenkin kunnialla, olen kiitollinen. Palautumisharjoituksia tarvitsen edelleen, mutta pian niistä pitävät huolen pihatyöt ja keväisen kasvun ihmeen seuraaminen! Jotakin pientä kukkapenkistä jo nouseekin, ja tuskin maltan odottaa, että pääsen kunnolla pihapuuhiin. Löytyykös sieltä muita puutarhanhoitoon hurahtaneita? :D

Aurinkoista uutta viikkoa!