Rahoitus oli yksi niistä asioista, jotka kiinnostivat väitöskirjatutkijuuteen liittyen. Se on ymmärrettävää, sillä jokainen tarvitsee rahaa elääkseen eikä väitöskirjatutkija ole tässä asiassa poikkeus. Rahoitukseen liittyvät kiemurat tulevat vähitellen tutuksi, mikäli jatko-opintoihin mielii, mutta kuten aiemmassakin postauksessani Väitöskirjatutkijan työ, myös tässä tuon esiin rahoituskuvioita omasta näkökulmastani. Sivuan tietenkin myös muita mahdollisuuksia, mutta koska olen itse apurahatutkija, siitä on helpoin tuoda esiin plussia ja miinuksia.
 |
Karkeasti jaoteltuna päätoimiset tohtoriopinnot ja väitöskirjatyön voi rahoittaa usealla tapaa:
1) työskentelemällä yrityksessä, jonne väitöskirja valmistuu
2) saamalla yliopiston "palkkapaikan" eli palkallisen väitöskirjatutkijan työn
3) apurahalla, joita useimmin myöntävät säätiöt
4) oman toimen ohella eli esim. työn ohessa (käytännössä vapaa-ajalla)
Itse edustan vaihtoehtoa 3 (ja osin myös vaihtoehtoa 4) useista syistä. Apurahatutkijana työskentely on joustavampaa kuin edellämainitut muut vaihtoehdot. Haluan yhdistää kliinistä työtä tutkijan arkeen, koska myös erikoistuminen on minulle tärkeää, enkä halunnut jättää kliinistä työtä kokonaan tauolle väitöskirjatyöskentelyn ajaksi. Apurahojakin on monenlaisia, lyhyempiä ja pidempiä, ja omani ovat keskittyneet lyhyisiin 1-3 kk työskentelyn mahdollistaviin rahoituksiin. Vapaa-aikani on kiitettävän täynnä jo nykyisellään, joten pelkästään työn ohessa väitöskirjan edistäminenkään ei omalla kohdallani tule kyseeseen, vaikka opintojen aikana väitöskirjaa työstinkin, ja viimeistely on tapahtunut suureksi osaksi työn ohella.
 |
Apurahatutkijana on etujen lisäksi paljon selvitettäviä ja hoidettavia asioita. Ensinnäkin apurahahaut on hoidettava itse, seurattava hakuaikoja ja noudatettava erilaisia hakuohjeita. Suurempien rahoitusten hakeminen on usein työläämpää kuin pienempien, ja eri säätiöiden erilaiset hakuohjeet aiheuttavat välillä harmaita hiuksia, kun tuntuu, että tutkimussuunnitelmaa saa jatkuvasti muokata erilaisten ohjeiden mukaan. Myöntöprosentti vaihtelee eri aloilla ja eri säätiöillä paljon.
Apurahatutkijana joutuu siis jatkuvasti huolehtimaan jatkorahoituksesta,
sillä usein apuraha myönnetään korkeintaan vuoden ajaksi kerrallaan.
Yksityiseltä taholta (eri säätiöt) saatu apurahatulo on verotonta tiettyyn summaan saakka, joka v. 2024 oli 26 269,46 e/v (vero.fi). Tämän ylittävästä summasta maksetaan veroa. Valtiolta, kunnalta, hyvinvointialueelta tai muulta julkisyhteisöltä
tai Pohjoismaiden neuvostolta saadut stipendit, opintorahat ja muut
apurahat ovat kuitenkin verovapaita ilman
ylärajaa. Lisäksi apurahatutkijan on huolehdittava MELA-maksusta, joka vastaa lähinnä työeläkettä palkkatyössä olevilla. MELA-maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa alle 4 kk mittaisesta rahoituksesta.Tästä ei ole omakohtaista kokemusta, koska en ole yli 4 kk mittaista yhtäjaksoista rahoitusta hakenut tai saanut.
 |
Koska väitöskirjatyöni olen suurimmaksi osaksi tehnyt opintojen tai palkkatyön ohella, voisin ajatella, ettei rahoitus tai sen puute ole minua stressannut yhtä paljon kuin jos koko toimeentuloni olisi ollut apurahoista kiinni. Hylkäävät päätökset etenkin perätysten tulleina ovat kieltämättä olleet välillä kitkeriä, vaikka myöntäviäkin päätöksiä olen saanut mukavasti. Alakohtaiset erot rahoituksen saannin "helppoudessa" ovat varmasti merkittäviä, vaikkei rahoituksen saaminen ole suoranaisesti helppoa kenellekään apurahatutkijalle.
Rahoituskuvioita ja tohtorikoulutuksen toimeentuloa pohtivalle haluaisin sanoa rohkaisevat sanat: asioilla on tapana järjestyä. Rahoitus järjestyy usein tavalla tai toisella, vaikkei välttämättä siten kuin itse on etukäteen ajatellut. Lisäksi haluan rohkaista hakemaan apurahoja jo heti tutkimustyön alkuvaiheessa. Vaikka usein sanotaankin, ettei rahoitusta saa ennen ensimmäistä julkaisua, sekin on mahdollista. Itsekin taisin ensimmäisen näistä pienistä apurahoista saada, vaikkei yhtään julkaisua vielä ollut. Varmemmin onnistuu, kun tutkimus on pidemmällä, vaikkei siitäkään ole takeita.
 |
Apurahahauissa varmaa on ainoastaan se, että se joka ei hae, jää varmasti ilman. Aina kannattaa yrittää, mutta pettymysten sietoa tässä hommassa joutuu kyllä kasvattamaan. Lopputulos - saatu rahoitus - kuitenkin lopulta kuittaa aiemmat vastoinkäymiset.
Tsemppiä meille kaikille!
