Sairaanhoitajasta lääkäriksi

Vuosien varrella ainakin jokunen Tasapainoilua-blogin lukija ilmoittautui sairaan-/terveyden-/ensihoitajaksi, joka oli aikeissa pyrkiä tai jo päässyt lääkikseen. Aihe on kiinnostanut monia, ja edelleen aiemman blogini Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi -postaussarjaa aina toisinaan luetaan. Jos kiinnostaa, ensimmäinen osa: opinnot, toinen osa: työ ja kolmas osa: oma taustani löytyvät linkkien takaa. Pakko muuten sanoa, että kohtuu hyvin olin perillä lääkärin työn sisällöstä jo tuolloin, ensimmäisenä lääkisvuonna - ihan yllätyin, kun luin uudestaan tuon sarjan läpi.

 

Vuosi sitten tässä postauksessa käsittelin sitä, millaista on, kun on molemmat tutkinnot eli lääkäriyden taustalla sairaanhoitajan tutkinto ja identiteetti. Moni on sairaanhoitajataustastani kuullessaan spontaanisti todennut, että "siitä on varmasti hyötyä!" enkä voi sitä kiistää. En tiedä, millainen ihminen ja ammattilainen olisin ilman niitä seitsemää vuotta, jotka käytin sairaanhoitajaksi opiskellessani ja työelämässä ennen lääkikseen pääsyä.

Siihen, miksi hakeuduin alunperin nimenomaan sairaanhoitajaksi, oli jälkikäteen ajatellen monta syytä: 

1) Halusin tehdä työtä ihmisläheisesti.

2) En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla lääkäri tai ikinä edes päästä lääkikseen.

3) Ammatin vastuu huoletti - siis hoitajankin vastuu, lääkärin vastuusta puhumattakaan.

4) Kuva lääkärin työstä oli aika yksipuolinen ja ajattelin, etten sopisi siihen työhön.

 

Hauskana sivuhuomiona mainittakoon, että lukiossa keskustelin ystäväni kanssa opon tunnilla ammatinvalinnasta. Hän halusi jo silloin lääkäriksi ja minä sairaanhoitajaksi, ja niinpä keskustelimme näistä ammateista ja niihin pyrkimisestä, eikä tosiaan mielen vieressäkään käynyt, että meistä tulisi joskus kollegoita. :D Vuosia myöhemmin työelämässä tajusin, että lääkis voisi sittenkin olla myös minua varten.

Hakuvaiheessa harmittelin kovasti, ettei enää ollut sairaanhoitajille omaa kiintiötä lääkikseen. Aika vähäisiksi jäivät hyväksiluvut myös opintojen aikana - muutamia opetuksia ja  suunnilleen 5 opintopistettä. Toisaalta kuusi vuotta lääkistä on lyhyt aika, eikä siinäkään ehdi käydä kaikkea niin kattavasti, etteikö työelämässä tulisi vielä hyvin paljon uutta opittavaa. Hakuvaiheessa harmitti myös se, että pääsykokeen painotus oli siirtynyt lukioasioihin, eikä käytännön kokemuksesta vaikuttanut olevan enää niin suurta hyötyä kuin aikanaan Galenoksen kanssa. Lääkikseen päästäkseen pitikin palata takaisin lukioasioiden pariin etenkin, kun en ollut fysiikkaa, kemiaa enkä biologiaa opiskellut pakollisia kursseja enempää. Vaan oli miten oli, sisään päästiin ja vieläpä valmistuinkin.

 

 

Nykyhakijat vuorostaan joutuvat kamppailemaan sellaisten asioiden kanssa, joista en itse ollut kuullutkaan, kun paperisen kokeen on korvannut sähköinen pääsykoe kaavaeditoreineen sekä tietenkin uutena ovat tulleet todistuskiintiöt, joihin ei ole ei-ensikertalaisena asiaa. Pääsykoehan on ihan pian, ja jokaiselle lääkikseen pyrkivälle toivotankin paljon voimia loppurutistukseen ja tsemppiä pääsykokeeseen: Te pärjäätte ja osaatte kyllä! (Tietysti myös onnea todistusvalinnalla sisään päässeille!)

 

Lopuksi sanon teille, lääkikseen pyrkivät sairaanhoitajakollegat ja muut läheisiin ammattiryhmiin kuuluvat, ne asiat, jotka olisin itse hakuvaiheessa halunnut kuulla:

Ehdit vielä vaikka mitä, nyt ei todellakaan ole myöhäistä. Vaikka ammatti muuttuu, aiemmat tiedot ja taidot pysyvät taustalla. Ja viimeisenä: Sinä pystyt siihen.

 

Tsemppiä jatkoon, tulevat kollegat!